SOUTHERN CULTURE ON THE SKIDS


 SOUTHERN CULTURE ON THE SKIDS

(Folcrecords FOLC-154)

A.1 Everybody's Talkin At Me

B.1 Can't Seem To Make You Mine

Rick Miller saattelee meidät 60-lukulaisiin kantrihenkisiin tunnelmiin tällä kuulaan kauniisti soivalla lainalla. Folk laulaja Fred Neil on kappaleen alkuperäinen kirjoittaja ja esittäjä. Ensi julkaisu biisillä oli helmikuussa 1967. Aika hieno vuosi muuten. Harry Nilson levyytti singlelleen oman versionsa seuraavan vuoden kesäkuussa ja 1969 se nousikin aina kuutos sijalle asti Billboard listalla.

Kyllä tämän tahtiin on mukava pyörähdellä ylä- kerran aulassa

SCOTS syventää aikahyppyä 60-luvulle vielä enemmän kääntöpuolen Mary Huff tulkitsemalla

 "Can't Seem To Make You Mine" lainalla. Alkuperäisen pyöräytti ulos single muodossa The Seeds jengi 1965. Laulaja Sky Saxon oli kyseisen biisin pääarkkitehti. Uusintajulkaisu vuonna 1967 ponkaisi Jenkkilän Billboard listoille sijalle 41 ja Kanadan vastaavalla sijalle 33.

Alun rautalankailu soi siihen malliin ettei maestro itsekkään eli Pulliainen voisi muuta kuin nyökytellä hyväksyvästi. Yht'äkkiä lyödäänkin pedaalia rujosti pohjaan tempaisten vaihdelaatikko kirskuen rujompaa ja rouhempaa garage soundia kehiin. Mahtavaa tyylittelyä, jossa Huffin laulun lisäksi myös hänen keyboard työskentelynsä hurmaa kuulijoita.

Itselleni ainakin molemmat puolet toimivat kybällä. Selkeä A boublesider👍👍

Mikäli hyvin soitettu laaja-alainen ja teeskentelemätön roots musiikki kolahtaa, niin eikuin hankintaan. Iso suositus myös ihan kaikille muillekkin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

PHANTOM CREEP FEST WEEKENDER

DOUBLE BILL Folk und Roots

GARAGE/TRASH HITS HARDLY TO GREAT BRITAIN vol.1