PETRI WALLIN SAAGA
KINGSTON WALL - PETRI WALLIN SAAGA
(LIKE 2014)
Kirjoittaja: VILJAMI PUUSTINEN
Lukija: MARKUS NIEMI
Heti alkuun on tunnustettava ettei minulla ole mitään hajua Kingston Wall(psykedeelistä,progee,rokkia jne) musiikista. Paljon kuitenkin olen kuullut ylistäviä juttuja heidän keikoistaan ja samalla myös ainutlaatuisuudestaan.
Edeelläoleva puutteeni ei silti estä minua nauttimasta tästä(kin) kirjasta, sillä itselläni on suuri kiinnostus kuulla tarinoita lahjakkaista ja taitavista ihmisistä. Juuri sitä Petri Walli(25.02.1969-28.06.1995) oli, mikäli kuullun ymmärtämiseni on milläänkään tasolla.
Samalla jälleen kerran alleviivataan asialleen omistautuneen ja lahjoiltaan spesiaalin taiturin puutteita muussa elämässa. Niitä Petri Wallilla tuntui olevan enemmänkin. Ihmisenä kuulemma melkoinen tarinoiden kertoja, helposti asioista innostuva ja selkeää "päällikkö" ainesta. Viimemainitusta johtuen ei ihme, että Remun kanssa tuli nappaamisia sen lyhyen hetken aikana, jonka Walli soitti Remun taustalla.
Viljami Puustinen avaa kirjan tekoa ja mukaan suostumistaan alussa erittäin hienolla tavalla, samalla avaten muutenkin kirjojen teko prosessia meille maallikoille. Viimeisen päälle tarkaan Viljami onkin tehnyt taustatyönsä ja yrittänyt kaiken tarkistaa niin hyvin kuin vain voi.
Täydellisen kirja elämyksen täydentää lukija Markus Niemi, jonka ääntä on miellyttävä kuunnella. Eli tästäkin osiosta irtoaa mojovat lisäpisteet.
Petri Wallilla oli selkeä suunta miten hän haluaa homman toimivan ja miltä Kingston Wall bändin tulee kuullostaa. Valli oli äärimmäisen taitava puhumaan, joten tälläkin lahjallaan hän sai paljon asioitaan vietyä hyvin läpi. Innostumistaan kuvaa myös miten hän heittäytyi muiden rokkikukkojen kauhistukseksi koko sielullaan konemusiikin vietäväksi. Jopa siinä määrin, että siinä alkoi parisuhdekkin kärsiä teknoilun vuoksi.
Valitettavasti sinne pimeälle puolelle ajatui myös aivan liikaa tavaraa huumeista ja Ior Bock sekoiluista johtuen. Paljon oli myös rakkautta, isä todella rakastava. Suhde äitiin taasen oli varsin erikoinen. Kuten karsimaattisilla viihdyttäjillä yleensäkin, niin myös Wallilla riitti naisia parisuhteisiin ja sen ylikin..
Suomi rockin yksi suurista Hasse Walli(10.02.1948) on hänen isovelipuolensa. Bändi listaltaan löytyy mm. The Islanders, Jormas, Blues Section, Piirpauke, Manifest jne.
Petri Wallin loppuhan oli erittäin surullinen. Jotenkin karmaisevaa on se kun hän oli jossain kohtaa todennut " olisi surullista olla elossa vielä 30 vuotiaana". Niihän siinä kävi ettei sinne asti kestänyt lahjakas mutta niin levoton mieli ja hän liittyi legendojen joukkoon aivan liian nuorena.
Eloon kuitenkin jäi hänen ja Kingston Wall bändin musiikki, jota uudellen julkaisut ovat ylläpitäneet vain lisää. Itselleni ainakin oli todella mielenkiintoista kuunneltavaa ja samalla myös surullista.
Rohkenen suositelle kaikille rock musiikin kuluttajille tasapuolisesti tätä hyvin tehtyä kirjaa.
Kommentit
Lähetä kommentti