MICK WHITE

 MICK WHITE

Haaksirikkoisen meteoriitin tarina

 

Meteors on miljoonien tarinoiden bändi, ja Paul Fenech on varmasti vielä useampien ja uskomattomampien tarinoiden mies. Mies joka jakaa mielipiteitä varmasti enemmän kuin Persujen Timo Soini. Yleensä Meteors-jutuissa on äänessä ollut vain ja ainoastaan itse Paul. Tavallaan itseoikeutetustikin, sillä hänhän on lähestulkoon yhtä kuin Meteors. Mutta mikään juttu ei anna oikeaa kuvaa, mikäli aina vain tarjotaan sen yhden ja ainoan henkilön mielipide ja näkemys tapahtumiin.

 

Halusin laajentaa Meteorsin kuvaa haalimalla kokoon entisiä jäseniä ja haastatella heitä tapahtumista ajalta, jolloin he olivat mukana bändissä. Ensimmäisenä piinapenkkiin istutin loisteliaan ja legendaarisen ”Wreckin’ Crew” -albumin basistin Mick Whiten. ”Wreckin’ Crew” oli juuri SE albumi minulle, jonka ansiosta Meteors vei mennessään nuoren maalaiskollin sielun. Ei muuta kuin annetaan Mick Whitelle sana, ja kuunnellaan korvat kuumina mitä herra tarinoi.

 

Punk potkii esiin

Mick kavereineen kiinnostui punkmusasta sen pamahtaessa silmille täysillä kierroksilla vuonna 1977. Hän kävi yhä koulua, osteli levyjä ja kävi innokkaana keikoilla kuuntelemassa tuota täysin uutta soundia.

- Diddle (Guana Batzin alkuperäinen rumpali, RIP) oli mukana keikoilla Levikset pinkeinä ja biletti täysillä mukana samassa porukassa kanssani, olimme lopulta myös samassa koulussa. Vuonna 1978 kävimme yhä enemmän yhdessä keikoilla ja aloin kirjoitella omia biisejä mieleni sopukoista. Kirjoitin kappaleen ”Verbal Abuse” eikä aikakaan, kun perustimme samannimisen bändin. Se kokoonpano ei koskaan kantanut treenikämppää pidemmälle, mutta oli kuitenkin oivaa harjoitusta nuorille soittajan aluille!

 

Uudet kampaukset

Vuosikymmen vaihtui ja alkoi kantautua aivan uusia tuulia uuden tyylin vallatessa alaa. Katukuvaan tuli uudenlaisia heittoja ja pukeutumistyylejä. Mutta kaikkein tärkeimpänä innoittajana toimivat Meteorsin ohella ne lukuisat muut idearikkaat bändit, jotka tarjosivat tunkkaiseen menoon jotain aivan uutta ja tuoretta.

- Joskus vuoden 1981 vuoden paikkeilla muutamat kaverini tulivat Meteorsin keikalta täböllä sekaisin yhtyeen soundista ja keikkatunnelmasta. He olivat leikanneet hiuksensa aivan uudella mallilla, joka sopi psychobilly-tyyliin. Vain muutamaa päivää aiemmin he olivat täysin vastakkaista mieltä Fenechistä, kun heillä oli ollut jollain keikalla jotain kahinaa hänen kanssaan. Aivan uskomaton hypetys iskeytyi salaman lailla ihmisiin Meteorsin ympärillä, lähestulkoon koko kaupunki puhui heistä. Kyseisen keikan jälkeen he soittivat seuraavana viikonloppuna Egham Collegessa. Menin tietysti mukaan katsastamaan pitääkö tuo hypetys oikeasti paikkaansa. Olin välittömästi myyty ja käännytetty, kun näin ja koin heidät lavalla. Se oli jotain aivan uskomatonta!

 

Heiluriovista aikakoneeseen

Faniryhmittymä kasvoi ja viidakkorumpu takoi hurjaa sanomaansa keikka keikan jälkeen, ja fanit seurasivat tuota Maniac Rockers From Hell -trioa, joka totaalisesti muutti pölyttyneen musiikkielämän hetkeksi. Monessa muissakin yhteyksissä tutuksi tullut Feltham Football Club on osa tätäkin tarinaa.

 - Meidän paikallinen menomestamme oli Feltham Football Club. Steve & Colin järjestivät siellä Alley Cat Record Hop rokki-iltoja. Alan scene eli silloin todellista nousukauttaan, ja menoa sekä yleisöä riitti. Muistan hyvin vielä ensi kerran kun menin ihan oikeisiin rokkibileisiin. Baari oli erotettu tanssipuolesta heiluriovilla, ja kun astui rokkipuolelle oli kuin olisi astunut aikakoneeseen! Paikka oli täynnä rockabillyjengiä tanssimassa 1950-lukulaisen roketin tahtiin, ja niin vain vanha punkkari, kuten minä, rakastui tähän paikkaan ja sen tunnelmaan, ja ennen kaikkea siihen upeaan musaan, jota siellä kuuli. Meitä oli aika iso porukka, kun menimme Feltham-klubille ja suurin osa meistä oli vieläpä vannoutuneita Meteors-faneja. Paikka meinasi revetä liitoksistaan, kun he soittivat siellä ensi kertaa, ja meno oli sen mukaista. Meteors olikin siellä pian vakiovieras.

 

Historia muotoutuu

Feltham Clubilla tapahtui myös eräs tapaaminen, joka johti tapahtumiin, joilla on myös vahvasti vaikutusta psychobillyn historiassa.

 - Tapasin myös Pip Hancoxin (”Mr Guana Batz” Stuart Osbornen ohella!) siellä. Hän oli hivenen meitä nuorempi ja hänellä oli kämppä silloin Bedfontissa, jossa vietimmekin monia ikimuistoisia jatkoja tyttöjen kera. Stuart tuli kuvaan hieman myöhemmin, ja oli pikkaisen varuillaan meidän porukkamme suhteen. Soitin kitaraa silloin ja Pip pyysi, jos voisimme vähän jammailla yhdessä. Halusin pistää pystyyn billybändin ja halusin soittaa kontrabassoa, joten aloimme treenaamaan kerran viikossa. Meillä ei tuolloin ollut mitään nimeä, mutta noihin aikoihin kirjoitin biisit ”Phantom Of The Opera” ja ”Axe Attack”.

Rumpali jäi aika pian messistä pois ja Mick sai ajatuksen pyytää vanhaa tuttavaansa Diddleä mukaan bänditouhuun. Diddle oli jo lähes luopunut koko rumpalihommasta, joten Mick heitti sen ajatuksen sivuun.

 - Pip aloitti Slapbacks-bändin ja pyysi minua mukaan siihen basistiksi. Menin heidän harjoituksiinsa Boroughiin ja tapasin muut jäsenet. He kiinnittivät minut mukaan ja on aivan pakko sanoa, että he olivat varsin tiukka bändi jo silloin. Myöhemmin äänitimme neljän biisin demon. Asiat luistivat hyvin ja meille oli tulossa eka keikkakin jollekin jalkapalloklubille, mutta juuri silloin kitaristimme Sam päätti häippästä.

 

Tuuliajolta satamaan

Mick jäi ilman bändiä ja vietti aikaansa lähinnä oleskellen kotona ja käyden keikoilla. Kaikki muuttui vahvasti eräänä iltana puhelimen soidessa vuoden 1982 huhtikuussa.

 - Steve kertoi minulle Nigelin lähteneen Meteorsista ja Fenech kuulemma oli häneltä kysellyt, josko hän tietäisi ketään basistia Nigelin tilalle. Soitin siltä istumalta Fenechille ja sovimme tapaamisen heidän keikalleen Marquee Clubille seuraavalle tiistaille. Menin keikalle, jossa sovimme pienen koe-esiintymisen Fenechin kämpillä. Isäni heitti minut Tootingin alueelle Fenechin luo kontrabassoni ja vahvistimeni kera. Menin kellariin ja pistin kamani kiinni. Fenech kysyi mitä biisejä osaan. Aloitin ”Rockhouse”-biisillä ja jatkoin siitä sitten muilla biiseillä, joita tiesin heidän keikkasetistään.

Fenech hiillosti hivenen lisää Mick Whitea ja pyysi häntä nimeämään biisejä, joita ei osaa. Mick luetteli muutaman mm. klassikot ”Hills Have Eyes” ja ”Mutant Rock”. He vetivät ne sitten yhdessä ja kaikki meni hyvin. Paikalla olivat myös Russell Jones ja Woodie Taylor.

 

Kyräilyä alkumetreillä

Kyseessä ei ollut rakkaus ensi silmäyksellä, vaan soidinkuviot olivat melko tiukat.

- Fenech meni yläkertaan keskustelemaan Woodien ja Russellin kanssa. Hetken kuluttua he palasivat takaisin ja tokaisivat: ”Woodie ei pidä sinusta, koska ajattelee sinun olevan mukana vain maineen takia.” Näytin heille 500 punnan bassoani ja vahvistintani. Fenech jatkoi: ”Russell ei pidä sinusta, koska olet Länsi-Lontoosta!” Tokaisin etten minä myöskään pidä hänestä, jolloin Russell nauroi ja vapautti samalla tunnelman. Tuolloin oli kovaa vihanpitoa Länsi-Lontoon (Whitton) punkkareitten ja Pohjois-Lontoon punkkareiden välillä. Fenech pisti pisteen kursailulle sanomalla: ”Tämä on minun bändini, ja haluan sinut mukaan!” Ensiesiintymiseni Meteorsin riveissä oli 25. huhtikuuta 1982 Lontoon legendaarisessa Lyceum-rokkimestassa UK Subsin lämppärinä!

 

Debyyttikeikan tunnelmat

- Muistan hyvin kuinka valot himmenivät Lyceumilla, seisoin yleisön edessä odottaen kaiken alkua. Päätinkin kuitenkin soittaa sähköbassolla kontran sijaan, koska soitin sitä paremmin. Päästyäni lavalle ja heitettyä piuhani kiinni vahvistimeen huomasin ainakin 30 kaveriani aivan lavan edessä huutamassa ja laulamassa nimeäni. Voitte uskoa, että se oli veret seisauttava hetki. Siellä oli ainoastaan 600 ihmistä ja Lyceumissa se tuntuu kuin paikka olisi tyhjä. Mutta tunnelma oli aivan katossa koko keikan ajan. Keikka oli äkkiä ohitse ja siinä se oli. Nyt olin virallisestikin Meteorsin jäsen. Kaverini heittivät vettä päälleni ja olin ihmeissäni mitä tämä meinasi!? Keikan jälkeen selvisi, he olivat tehneet minulle eräänlaisen Meteors-kasteen.

 

Hitsautuminen kokonaisuudeksi

Meteorsin fanijoukko oli sisäänpäin lämpiävää, eikä kukaan puhunut Mickille mitään ennen kuin vasta muutaman keikan jälkeen.

- Olin soitellut Fenechille muutamia biisejäni ja ensimmäiseksi hän hyväksyi settiin ”Axe Attack” -biisini, joka upposikin yleisöön mitä hienoimmalla tavalla. Sen jälkeen kuuluin joukkoon.

Pikkuhiljaa Mick ja Fenech ystävystyivät, ja Mick muutti Fenechin luo asumaan. Mick kyllä tiesi, että musiikkipiireissä ja muutenkin oli paljon ihmisiä, jotka eivät tulleet toimeen Fenechin kanssa, tai edes ymmärtäneet hänen touhujaan. Mick kunnioitti hänen soittotaitojaan ja arvosti häntä myös bändin johtajana. Aluksi Fenech kohtelikin Mickiä viimeisen päälle hyvin. Se oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä, ennen kuin Pauli-sedän egoilu sai voiton ja suuri vihajuna nytkähti liikkeelle.

 

Pikkupojat kiukuttelevat

Omassa kategoriassani toinen Meteorsin albumi “Wreckin’ Crew” on vähintään yhtä kovaa tasoa kuin debyyttiklassikko “In Heaven”. Tummia pilviä alkoi kuitenkin kasautua ystävysten ylle jo tuon toisen tiukan levyn äänitysten aikoihin.

 - Olimme äänittämässä ”Wreckin’ Crew’ta”, kun ensi kerran näin Fenechistä sen pimeämmän puolen pilkahduksen. Sticks (Ginger Meadham) oli jättänyt joitakin rumpusetin osia kotiin ja kun minä en ajanut lainkaan ja Ginger kieltäytyi, niin Fenechin oli lähdettävä hakemaan niitä. Hän poltti hihansa ja lähti kävelemään metroasemalle. Menin hänen peräänsä ja näin hänen istuvan siellä lukemassa lehteä ja mumisemassa: ”En hae niitä rumpuja, lopetan koko bändin tähän paikkaan!” Silloin paloivat minun päreeni, nappasin lehden häneltä ja käskin häntä nostamaan perseensä ylös penkistä, menemään autoon ja hakemaan ne vitun rummut! Fenech ilmeisesti hämmästyi niin paljon minun hermostumistani, että nousi ja haki ne, Mick muistelee.

 

Nainen aloitti alamäen

Steve ”Ginger” Meadham liittyi mukaan bändiin, kun Woodie ei päiväduuniensa takia voinut lähteä kiertueelle. Mick ehdotti Fenechille rumpalia, jonka oli nähnyt soittavan Ricochets -bändissä. Näin Ginger tuli mukaan kuvaan. Woodien viimeinen keikkakuva ikuistettiin “Mutant Rock” -EP:n takakanteen. Ginger oli jo tuolloin paikalla. Samalla ikuistettiin Fenechin, Russellin, Mickin ja Gingerin muodostaman kokoonpanon ensimmäinen promokuva, Potretti päätyi hulppean “Johnny Remember Me” -EP:n takakanteen. Ep ilmestyi vasta helmikuussa 1982.

 

Mick ja Fenech menivät mielenkiinnosta tarkastamaan Nigel Lewisin keikkakuntoa Fulham Greyhoundiin ja jatkothan siitä syntyivät.

 - Menimme eräiden tyttöjen kanssa Fenechin kämpille pitämään hauskaa keikan jälkeen. Noin viikon jälkeen yksi tytöistä, Karen nimeltään, soitti minulle ja kertoi vanhempiensa lempanneen hänet pihalle kodistaan. Herrasmies kun olen, tarjosin hänelle mestaa omien vanhempieni luota. Voit vain arvata kuinka paljon Fenech tästä hermostui, hän kertoi heti menettäneen kuin veljensä. Tämän jälkeen alkoi alamäki.

 

Kiertuetta pukkaa

Päällisin puolisin kaikki näytti hyvältä vuoden 1982 kesän koittaessa. Meteorsin toinen albumi “Wreckin’ Crew” oli saatu purkkiin. Bändi pääsi myös aloittelevan Klub Foot -klubin lavalle 15. heinäkuuta yhdessä punk-yhtye Peter & The Test Tube Babiesin kanssa. Kesä huipentui neljän keikan minikiertueeseen ”Mutan Rock” 45 julkaisseen WSYZ lafkan tallikaverien Anti-Nowhere Leaguen ja Defectsin kanssa. Rundin avauskeikka oli Top Rank -mestassa Brightonissa 22. elokuuta 1982.

 - Ennen sitä meillä oli keikka Hammersmith Palacessa Bow Wow Wow’n lämppärinä. Menimme sinne ajoissa, jotta pääsisimme lähtemään sieltä mahdollisimman pian kohti Brightonia. Heitimme keikkamme ja hyppäsimme lavalta vauhdilla Curdien (bändin manageri) RS2000:n avaimet käsissä ja kurvasimme nappi laudassa kohti Brightonia. Tulimme Top Rankiin suoraan pääovista, heh, aivan kuin Mooses olisi saapunut hämmästelevän yleisön ohitse. Suoraan lavalle, kytkimme kamat laitteisiin ja setti käyntiin ”Maniac Rockers From Hell” -biisillä ja paikka suorastaan RÄJÄHTI huikeaan menoon.

 

Papanoita keikkabussissa

Mielipuolinen meno jatkui myös lavan ulkopuolella, sillä elokuisella kiertueella Anti-Nowhere Leaguen ja Defectsin herroille tuli mieleen kidnapata… lammas!

 - Älä kysy minulta miksi, ja mistä tämä idea tuli. Ehkäpä halusimme maskotin tai olimme juuri Walesissa. Hee, en todellakaan muista. Joten hyppäsimme kaikki bussista ja juoksimme pellolle, joka oli täynnä lampaita. Nappasimme sieltä yhden, joka tietysti oli aivan kauhuissaan ja potki ja määki. Totta kai se virtsasi ja paskoi pitkin bussia… Joten tämä oli taas niitä kuuluisia kiertueideoita, jotka olisi voinut jäädä tekemättä!

Halloweenina 31. lokakuuta 1982 Mick ja Meteors saivat ensi kosketuksen Suomeen, kun bändi jakoi Lyceumin keikalla lavan yhdessä Hanoi Rocksin kanssa Halloween Monster Ball -bileissä. Muita illan esiintyjiä olivat Sex Gang Children, Screaming Lord Sutch ja Adicts.

 

Belfastissa paukkuu

Välillä sattumukset olivat vaarallisempaa luokkaa. Joulukuun lopussa 1982 Meteors vieraili Pohjois-Irlannissa yhdessä Anti-Nowhere Leaguen ja Defectsin kanssa.

 - Erään kerran olimme Belfastissa, Pohjois-Irlannissa King’s Halls -mestassa vai oliko se Queen’s Hall?! (Toim.Huom. Paikan nimi oli Ulster Hall, joka viittaa protestanttien mestaan) 1980-luvun alussa Belfast ei ollut ihan sitten niitä parhaimpia ja turvallisimpia paikkoja englantilaisille. Olimme matkassa vanhalla brittiläisen kelkkailutiimin puna-valko-sinisellä pakulla. Fenech keksi sitten vielä vetäistä lipun eteen… Defects tuli lavalta ja kertoi jonkun ampuilevan lavalle ritsoilla jotain feikkipanoksia. Ei mikään järin hieno uutinen, kun olimme juuri menossa sinne. Menimme lavalle nähdäksemme tapahtuuko siellä jotain outoa. Yleisö oli lähes puoliksi punkkareita ja puoliksi billyväkeä, jakautuneina omiin puoliskoihinsa. Olimme ihan ihmeissämme, mutta aloitimme show’n todella tiukalla meiningillä. Yleisö meni täysin sekaisin, ja me nautimme tilanteesta totta kai, kun he ottivat näin meidät vastaan. Järkkärit eivät olleet koskaan nähneet mitään tällaista, ja olivat aika ihmeissään ja kädet täynnä töitä!

Kaunis neitokainen hyppäsi lavalle, aivan Mickin viereen perässään kaksi lihaskimppuista järkkäriä.

- Nostin bassoni ylös, nainen kietoutui tiukasti ympärilleni, laskin basson hänen päänsä päälle ja jatkoin soittamista. Järkkärit yrittivät epätoivoisesti häntä irti minusta ja muutamia iskuja sateli sinne tänne. Samaan aikaan kun lavalla tapahtui, Curdie oli löytänyt tämän pellen, joka ampui lavalle kuulia. Curdie käveli yleisön läpi tämän luokse ja tempaisi yhdellä iskulla tyypin kanveesiin.

 

Menestyksen makua

Meteorsin suosio kävi kuumana loppuvuodesta 1982, kun indielistojen kärjessä killuivat elokuussa julkaistu ”Mutant Rock” -sinkku ja ”In Heaven” -albumi. Psychobillystä oli tullut huikean suosittua, ja joka puolella näkyi kiilatukkia.

- Saimme loppuun Anti-Nowhere League -kiertueen ja lähdimme ensimmäiselle omalle kiertueellemme. Ennen kiertuetta tapasin Gingerin Curdien toimiston lähellä olevassa pubissa. Hän kertoi minulle, että Russell aikoi tehdä jotain kurjaa lavalla seuraavalla keikalla ja lähteä sen jälkeen bändistä. Russell ja Fenech eivät tulleet toimeen lainkaan keskenään, vaan riitelivät koko ajan jostain. Olin vasta 18 ja nuori pojankloppi, mutten tyhmä. Soitin heti Russellille ja kerroin, että hän on ulkona bändistä. Fenech ei pitänyt tempustani ja kysyi minulta: ”Kuka nyt laulaa sinun tekemäsi biisit?!” Sanoin hänelle, että sinä, olen aina halunnut että sinä laulat ne! Hän oli tyytyväinen tähän, vaikka olinkin astunut alueelle, joka ei minulle kuulunut. Kiertue oli aika raskas, keikkaa keikan perään, lopulta kadotat ajan ja paikan tajun.

 

Mielipuolinen fani

Psychobilly sai valtamediassa aika nopeasti epämääräisen maineen. Meteors nousi esiin jopa erään surullisen surman mediapuinnin yhteydessä.

 - Joku sunnuntai veljeni Brian soitti ja sanoi: ”Oletko nähnyt News Of The World -lehden, katso sivu 7.” Olin ihan pihalla, että mitä nyt? Hain lehden ja katsoin sivulle 7. Siellä oli pieni juttu oikeudenkäynnistä, jossa kerrottiin jonkun mielipuolen tappaneen tyttöystävänsä 97:llä puukoniskulla. Tämä mielipuoli kertoi diggaavansa meitä, ja haluavansa olla kuten me ja mistä me laulamme! Oikeuden tuomari totesi, ettei mitenkään ole kyseisen bändin vika, että tällaista tapahtuu. Juttu oli aika ikävä joka tavalla, ja sen ansiosta biisejämme ei soitettu radiossa ja meidät tiputettiin listoilta.

 

Tulppaanit pöllyävät

Joulun aluspäivinä 1982 Meteors buukattiin neljän päivän kiertueelle Hollantiin. Mick ja bändin roudari Steve olivat innoissaan Hollannin-reissusta. Steve oli aiemmalla reissullaan tavannut Tos-nimisen tytön ja oli järjestänyt Meteorsin keikoille tapaamisen Tosin ja hänen muutamien kavereidensa kanssa.

 - Kaksi ekaa keikkaa olivat pienessä pubissa. Ajattelin heti kyynisesti, että jos tämä on tällainen kiertue, niin onpa aika laimeaa. Se oli täynnä jotain lauttamiehiä. Lavan edessä oli noin kymmenen tytön ryhmä ja kun me aloitimme settimme, he menivät totaalisen sekaisin positiivisessa mielessä. En ollut nähnyt mitään sellaista ennen, heillä oli todella hauskaa ja niin oli meilläkin lavalla. Seuraava keikka oli jossain tehdasvarastotyyppisessä mestassa, joka oli aika massiivinen. Sama tyttöporukka oli myös siellä, ja he olivat tuoneet lisää kavereitaan mukanaan.

 

Kulkusten kilinää

Keikan jälkeen Steve pyysi minut erikseen ja esitteli minut muutamille tytöistä. En saanut silmiäni millään irti Tosin kaverista, hänen nimensä oli Silvia, eikä hän puhunut sanaakaan englantia. Menimme jollekin klubille ja meillä oli aivan huippubileet siellä. Jatkoimme jollekin syrjäiselle kujalle, ja siellä johonkin baariin. jonne pääsi vain koputtamalla oveen. Sieltä katsottiin luukusta ketä ovella on, ja sitten vasta pääsi sisään.

Minulla menikin koko ilta yrittäen selittää Silvialle kuinka hurmaavan ihana hän on, Tos toimi minulla siinä onneksi tulkkina aika ajoin. Lopulta menimme takaisin Tosin kämpille. He katosivat Steven kanssa makuhuoneeseen ja minä jäin Silvian kanssa makoilemaan joulukuusen juurelle. Avasimme skumppapullon ja nautimme toistemme seurasta. Se on varmasti yksi parhaista jouluistani!

 

Tiukka trio

Seuraava keikka olikin Amsterdamissa kunnon mestassa, jossa lava oli korkealla, mega-isot peeaat ja valtava tanssilattia. Mick, Steve ja tytöt saapuivat paikalle reilusti myöhässä. Fenech oli hippasen kiukkuisella päällä, ei myöhästymisestä, vaan siitä kun hän oli joutunut yksin hakemaan ”lohtua” punaisten lyhtyjen alta…

 - Soundcheck oli jo aivan täysillä käynnissä, kun saavuimme. Kiertuemanagerimme oli duunannut bassoni kuntoon, kutsuimme häntä nimellä ET, heh, koska hän soitteli joka ilta äidilleen. Lavalle päästyäni huomasin puolen yleisöstä olevan skinejä. Pienoinen pelko hiipi puseroon, kun ajattelin että mitäköhän tästä tulee. Meillä oli Briteissä ollut aika vahvoja kahnauksia skinien kanssa. Nämä olivat onneksi hollantilaisia ja saksalaisia skinejä. Taas yksi muistorikas keikka ja skinit olivat täböllä mukana menossamme, joten murehdin aivan suotta. Kaikesta huomasi kuinka yhtenäinen trio minusta, Fenechistä ja Gingeristä oli tullut: jokainen tiesi tasan tarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuu, ja kaikki hoidimme tonttimme viimeisen päälle tyylillä. Soundimme oli tuossa vaiheessa tiukimmillaan. Pystyit vain nauttimaan täysillä, ei tarvinnut murehtia mitä seuraavaksi soitetaan.

 

Ilo katoaa

Kaiken hypen keskellä Meteors buukattiin Channel Fourin ”What Ever You Want” -tv-ohjelmaan. Se oli show, jossa esitettiin pääasiassa nauhoja livekeikoilta. Keikka kuvattiin 13. tammikuuta 1983 Ace-mestassa Lontoon Brixtonissa. Kaikennäköistä pientä värinää ja sähläystä oli ilmassa ennen keikkaa johtuen ainakin herra Fenechin vaikeiluista ja bändin jäsenten henkilökemioista.

 - Fenech oli sitten pikkaisen jollain ihmeen egotripillä ja samalla hän oli pystynyt suututtamaan alkuperäisen porukan, joka oli seurannut meitä alusta saakka. En pahemmin välittänyt mitään politiikasta, mutta musiikki oli minulle kaikki kaikessa. Jotenkin biiseistä alkoi tulla hivenen liian samanlaisia eikä niissä ollut enää haastetta tarpeeksi. Menin katsomaan Guana Batzin ekaa keikkaa Feltham Football Clubille. Diddle ja Stuart olivat saaneet Pip Hancoxin laulajaksi ja Boring Bob Grovnerin basson varteen. Keikalla huomasin, että itse olin kadottanut soittamisen ilon, joka ilmiselvästi Batzeilla oli. Minulla oli todella kova ikävä omia kavereitani, jotka eivät käyneet enää Meteorsin keikoilla, koska eivät pitäneet Fenchin käytöksestä.

 

Pilviä kerääntyy

 - Ace-keikalla totta kai soitimme ”Johnny Remember Me” -biisin. Levyllä Helen Knight laulaa naisosuuden, mutta jo studiossa meidän piti harmonisoida hänen lauluaan pikkaisen, jotta se kuulosti tarpeeksi hyvältä. Tunsin Helenin jo koulusta ja pyysin hänet mukaan juuri tuolle biisille. Harmi vain kun emme voineet käyttää häntä livenä. Myöhemmin hän tuli laulajaksi minun Flayed Alive -bändiini. Ace-keikka oli aika kamala, siellä oli tappeluita ja alkuperäinen Meteors-jengi paikalla, Fenech sai heidät vielä enemmän raivon partaalle laulamalla entisestä tyttöystävästään Louisesta. Alkuperäisjengi uhitteli koko keikan ajan Fenechille, ja tunnelma oli aika uhkaava. Keikan jälkeen osa heistä pyrkikin pukuhuoneeseen halutakseen vähän myllyttää häntä. Kaikesta huolimatta en suostunut päästämään heitä ohitseni ja sain heidät peruuttamaan aikeensa! Olin varma, että he teilaavat minut siihen, mutta ainoa mitä tapahtui oli että he sanoivat: ”Sinä olet OK!”

Kiitollisuus ei kuulu ilmeisesti kaikkien hyveisiin, saatikka että ymmärtäisi mitä se tarkoittaa, kuten jatkosta ilmenee.

 

Tyly loppu

Kohtaus ei jäänyt ilman seuraamuksia. Acen keikka jäikin Mickin viimeiseksi.

 - Pikkaisen tämän jälkeen Fenechin oma roudari Paul kertoi minulle, että Fenech on aikonut korvata minut bändissä piakkoin. Täysin raivon sokaisemana juoksin rappuset ylös pukuhuoneeseen ja tivasin suoraan häneltä, että mitä tämä tarkoittaa! Hän kielsi kaiken, mutta näin heti hänen naamastaan kaiken olevan valetta, ja tiesin saavani potkut bändistä.

Aika pian Mick saikin kutsun manageri Curdien luo tapaamiseen. Curdie kertoi hänelle Fenechin haluavan hänet ulos bändistä.

 - En tietystikään ollut iloinen tästä uutisesta, mutta ei se myöskään mitenkään yllättänyt minua. Niin sitten urani Meteorsissa oli ohi. Boring Bob Grovner oli laittamassa hetkellisesti bändiä pystyyn, joten tarjouduin mukaan. Olin puhunut Batzin keikan aikana Diddlen kanssa siitä, etten enää ollut oikein onnellinen Meteorsissa ja hän sanoi minulle: ”elleivät kundit halua sinua Batziin, perustamme ihan oman bändin!”

Aukenihan se ovi ja Mick astui Guana Batzin riviin. Lyhyen, mutta kivisen Meteors-pestin jälkeen alkoi aivan uusi aikakausi nuoren muusikon elämässä,,.Hän oli mukana jo Guana Batzien toisella keikalla tammi-helmikuussa 1983. Näistä Batz-kuvioista ja muista Mick Whiten vaiheista myöhemmin lisää. Pienenä knoppitietona mainittakoon lyhyt managerointijakso aloittelevan Demented Are Gon messissä.

 

Loppusanat

Oli kerrassaan kohtalon ivaa, että Mick sai kenkää juuri ennen kuin levyt, joiden työstämiseen hän oli osallistunut, tuupattiin markkinoille. Meteorsin suosituimmaksi jäänyt kiekko ”Johnny Remember Me” julkaistiin helmikuussa 1983. EP nousi singlelistalla suoraan sijalle 55. Joku saattaa ajatella, mitä huikeaa tuossa nyt on. Eipä muuta kuin että se myi ensi viikon aikana 20 000 kappaletta. Varsinkin uudelle marginaalibändille murtautuminen Top 40 -listakärjen tuntumaan oli Britanniassa tuolloinkin melkoinen temppu. Myös Meteorsin arvostettu kakkosalbumi ”Wreckin’ Crew” julkaistiin vasta Mickin erottamisen jälkeen.

Veli-Matti Rastas

 MICK WHITE

Haaksirikkoisen meteoriitin tarina

 

Meteors on miljoonien tarinoiden bändi, ja Paul Fenech on varmasti vielä useampien ja uskomattomampien tarinoiden mies. Mies joka jakaa mielipiteitä varmasti enemmän kuin Persujen Timo Soini. Yleensä Meteors-jutuissa on äänessä ollut vain ja ainoastaan itse Paul. Tavallaan itseoikeutetustikin, sillä hänhän on lähestulkoon yhtä kuin Meteors. Mutta mikään juttu ei anna oikeaa kuvaa, mikäli aina vain tarjotaan sen yhden ja ainoan henkilön mielipide ja näkemys tapahtumiin.

 

Halusin laajentaa Meteorsin kuvaa haalimalla kokoon entisiä jäseniä ja haastatella heitä tapahtumista ajalta, jolloin he olivat mukana bändissä. Ensimmäisenä piinapenkkiin istutin loisteliaan ja legendaarisen ”Wreckin’ Crew” -albumin basistin Mick Whiten. ”Wreckin’ Crew” oli juuri SE albumi minulle, jonka ansiosta Meteors vei mennessään nuoren maalaiskollin sielun. Ei muuta kuin annetaan Mick Whitelle sana, ja kuunnellaan korvat kuumina mitä herra tarinoi.

 

Punk potkii esiin

Mick kavereineen kiinnostui punkmusasta sen pamahtaessa silmille täysillä kierroksilla vuonna 1977. Hän kävi yhä koulua, osteli levyjä ja kävi innokkaana keikoilla kuuntelemassa tuota täysin uutta soundia.

- Diddle (Guana Batzin alkuperäinen rumpali, RIP) oli mukana keikoilla Levikset pinkeinä ja biletti täysillä mukana samassa porukassa kanssani, olimme lopulta myös samassa koulussa. Vuonna 1978 kävimme yhä enemmän yhdessä keikoilla ja aloin kirjoitella omia biisejä mieleni sopukoista. Kirjoitin kappaleen ”Verbal Abuse” eikä aikakaan, kun perustimme samannimisen bändin. Se kokoonpano ei koskaan kantanut treenikämppää pidemmälle, mutta oli kuitenkin oivaa harjoitusta nuorille soittajan aluille!

 

Uudet kampaukset

Vuosikymmen vaihtui ja alkoi kantautua aivan uusia tuulia uuden tyylin vallatessa alaa. Katukuvaan tuli uudenlaisia heittoja ja pukeutumistyylejä. Mutta kaikkein tärkeimpänä innoittajana toimivat Meteorsin ohella ne lukuisat muut idearikkaat bändit, jotka tarjosivat tunkkaiseen menoon jotain aivan uutta ja tuoretta.

- Joskus vuoden 1981 vuoden paikkeilla muutamat kaverini tulivat Meteorsin keikalta täböllä sekaisin yhtyeen soundista ja keikkatunnelmasta. He olivat leikanneet hiuksensa aivan uudella mallilla, joka sopi psychobilly-tyyliin. Vain muutamaa päivää aiemmin he olivat täysin vastakkaista mieltä Fenechistä, kun heillä oli ollut jollain keikalla jotain kahinaa hänen kanssaan. Aivan uskomaton hypetys iskeytyi salaman lailla ihmisiin Meteorsin ympärillä, lähestulkoon koko kaupunki puhui heistä. Kyseisen keikan jälkeen he soittivat seuraavana viikonloppuna Egham Collegessa. Menin tietysti mukaan katsastamaan pitääkö tuo hypetys oikeasti paikkaansa. Olin välittömästi myyty ja käännytetty, kun näin ja koin heidät lavalla. Se oli jotain aivan uskomatonta!

 

Heiluriovista aikakoneeseen

Faniryhmittymä kasvoi ja viidakkorumpu takoi hurjaa sanomaansa keikka keikan jälkeen, ja fanit seurasivat tuota Maniac Rockers From Hell -trioa, joka totaalisesti muutti pölyttyneen musiikkielämän hetkeksi. Monessa muissakin yhteyksissä tutuksi tullut Feltham Football Club on osa tätäkin tarinaa.

 - Meidän paikallinen menomestamme oli Feltham Football Club. Steve & Colin järjestivät siellä Alley Cat Record Hop rokki-iltoja. Alan scene eli silloin todellista nousukauttaan, ja menoa sekä yleisöä riitti. Muistan hyvin vielä ensi kerran kun menin ihan oikeisiin rokkibileisiin. Baari oli erotettu tanssipuolesta heiluriovilla, ja kun astui rokkipuolelle oli kuin olisi astunut aikakoneeseen! Paikka oli täynnä rockabillyjengiä tanssimassa 1950-lukulaisen roketin tahtiin, ja niin vain vanha punkkari, kuten minä, rakastui tähän paikkaan ja sen tunnelmaan, ja ennen kaikkea siihen upeaan musaan, jota siellä kuuli. Meitä oli aika iso porukka, kun menimme Feltham-klubille ja suurin osa meistä oli vieläpä vannoutuneita Meteors-faneja. Paikka meinasi revetä liitoksistaan, kun he soittivat siellä ensi kertaa, ja meno oli sen mukaista. Meteors olikin siellä pian vakiovieras.

 

Historia muotoutuu

Feltham Clubilla tapahtui myös eräs tapaaminen, joka johti tapahtumiin, joilla on myös vahvasti vaikutusta psychobillyn historiassa.

 - Tapasin myös Pip Hancoxin (”Mr Guana Batz” Stuart Osbornen ohella!) siellä. Hän oli hivenen meitä nuorempi ja hänellä oli kämppä silloin Bedfontissa, jossa vietimmekin monia ikimuistoisia jatkoja tyttöjen kera. Stuart tuli kuvaan hieman myöhemmin, ja oli pikkaisen varuillaan meidän porukkamme suhteen. Soitin kitaraa silloin ja Pip pyysi, jos voisimme vähän jammailla yhdessä. Halusin pistää pystyyn billybändin ja halusin soittaa kontrabassoa, joten aloimme treenaamaan kerran viikossa. Meillä ei tuolloin ollut mitään nimeä, mutta noihin aikoihin kirjoitin biisit ”Phantom Of The Opera” ja ”Axe Attack”.

Rumpali jäi aika pian messistä pois ja Mick sai ajatuksen pyytää vanhaa tuttavaansa Diddleä mukaan bänditouhuun. Diddle oli jo lähes luopunut koko rumpalihommasta, joten Mick heitti sen ajatuksen sivuun.

 - Pip aloitti Slapbacks-bändin ja pyysi minua mukaan siihen basistiksi. Menin heidän harjoituksiinsa Boroughiin ja tapasin muut jäsenet. He kiinnittivät minut mukaan ja on aivan pakko sanoa, että he olivat varsin tiukka bändi jo silloin. Myöhemmin äänitimme neljän biisin demon. Asiat luistivat hyvin ja meille oli tulossa eka keikkakin jollekin jalkapalloklubille, mutta juuri silloin kitaristimme Sam päätti häippästä.

 

Tuuliajolta satamaan

Mick jäi ilman bändiä ja vietti aikaansa lähinnä oleskellen kotona ja käyden keikoilla. Kaikki muuttui vahvasti eräänä iltana puhelimen soidessa vuoden 1982 huhtikuussa.

 - Steve kertoi minulle Nigelin lähteneen Meteorsista ja Fenech kuulemma oli häneltä kysellyt, josko hän tietäisi ketään basistia Nigelin tilalle. Soitin siltä istumalta Fenechille ja sovimme tapaamisen heidän keikalleen Marquee Clubille seuraavalle tiistaille. Menin keikalle, jossa sovimme pienen koe-esiintymisen Fenechin kämpillä. Isäni heitti minut Tootingin alueelle Fenechin luo kontrabassoni ja vahvistimeni kera. Menin kellariin ja pistin kamani kiinni. Fenech kysyi mitä biisejä osaan. Aloitin ”Rockhouse”-biisillä ja jatkoin siitä sitten muilla biiseillä, joita tiesin heidän keikkasetistään.

Fenech hiillosti hivenen lisää Mick Whitea ja pyysi häntä nimeämään biisejä, joita ei osaa. Mick luetteli muutaman mm. klassikot ”Hills Have Eyes” ja ”Mutant Rock”. He vetivät ne sitten yhdessä ja kaikki meni hyvin. Paikalla olivat myös Russell Jones ja Woodie Taylor.

 

Kyräilyä alkumetreillä

Kyseessä ei ollut rakkaus ensi silmäyksellä, vaan soidinkuviot olivat melko tiukat.

- Fenech meni yläkertaan keskustelemaan Woodien ja Russellin kanssa. Hetken kuluttua he palasivat takaisin ja tokaisivat: ”Woodie ei pidä sinusta, koska ajattelee sinun olevan mukana vain maineen takia.” Näytin heille 500 punnan bassoani ja vahvistintani. Fenech jatkoi: ”Russell ei pidä sinusta, koska olet Länsi-Lontoosta!” Tokaisin etten minä myöskään pidä hänestä, jolloin Russell nauroi ja vapautti samalla tunnelman. Tuolloin oli kovaa vihanpitoa Länsi-Lontoon (Whitton) punkkareitten ja Pohjois-Lontoon punkkareiden välillä. Fenech pisti pisteen kursailulle sanomalla: ”Tämä on minun bändini, ja haluan sinut mukaan!” Ensiesiintymiseni Meteorsin riveissä oli 25. huhtikuuta 1982 Lontoon legendaarisessa Lyceum-rokkimestassa UK Subsin lämppärinä!

 

Debyyttikeikan tunnelmat

- Muistan hyvin kuinka valot himmenivät Lyceumilla, seisoin yleisön edessä odottaen kaiken alkua. Päätinkin kuitenkin soittaa sähköbassolla kontran sijaan, koska soitin sitä paremmin. Päästyäni lavalle ja heitettyä piuhani kiinni vahvistimeen huomasin ainakin 30 kaveriani aivan lavan edessä huutamassa ja laulamassa nimeäni. Voitte uskoa, että se oli veret seisauttava hetki. Siellä oli ainoastaan 600 ihmistä ja Lyceumissa se tuntuu kuin paikka olisi tyhjä. Mutta tunnelma oli aivan katossa koko keikan ajan. Keikka oli äkkiä ohitse ja siinä se oli. Nyt olin virallisestikin Meteorsin jäsen. Kaverini heittivät vettä päälleni ja olin ihmeissäni mitä tämä meinasi!? Keikan jälkeen selvisi, he olivat tehneet minulle eräänlaisen Meteors-kasteen.

 

Hitsautuminen kokonaisuudeksi

Meteorsin fanijoukko oli sisäänpäin lämpiävää, eikä kukaan puhunut Mickille mitään ennen kuin vasta muutaman keikan jälkeen.

- Olin soitellut Fenechille muutamia biisejäni ja ensimmäiseksi hän hyväksyi settiin ”Axe Attack” -biisini, joka upposikin yleisöön mitä hienoimmalla tavalla. Sen jälkeen kuuluin joukkoon.

Pikkuhiljaa Mick ja Fenech ystävystyivät, ja Mick muutti Fenechin luo asumaan. Mick kyllä tiesi, että musiikkipiireissä ja muutenkin oli paljon ihmisiä, jotka eivät tulleet toimeen Fenechin kanssa, tai edes ymmärtäneet hänen touhujaan. Mick kunnioitti hänen soittotaitojaan ja arvosti häntä myös bändin johtajana. Aluksi Fenech kohtelikin Mickiä viimeisen päälle hyvin. Se oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä, ennen kuin Pauli-sedän egoilu sai voiton ja suuri vihajuna nytkähti liikkeelle.

 

Pikkupojat kiukuttelevat

Omassa kategoriassani toinen Meteorsin albumi “Wreckin’ Crew” on vähintään yhtä kovaa tasoa kuin debyyttiklassikko “In Heaven”. Tummia pilviä alkoi kuitenkin kasautua ystävysten ylle jo tuon toisen tiukan levyn äänitysten aikoihin.

 - Olimme äänittämässä ”Wreckin’ Crew’ta”, kun ensi kerran näin Fenechistä sen pimeämmän puolen pilkahduksen. Sticks (Ginger Meadham) oli jättänyt joitakin rumpusetin osia kotiin ja kun minä en ajanut lainkaan ja Ginger kieltäytyi, niin Fenechin oli lähdettävä hakemaan niitä. Hän poltti hihansa ja lähti kävelemään metroasemalle. Menin hänen peräänsä ja näin hänen istuvan siellä lukemassa lehteä ja mumisemassa: ”En hae niitä rumpuja, lopetan koko bändin tähän paikkaan!” Silloin paloivat minun päreeni, nappasin lehden häneltä ja käskin häntä nostamaan perseensä ylös penkistä, menemään autoon ja hakemaan ne vitun rummut! Fenech ilmeisesti hämmästyi niin paljon minun hermostumistani, että nousi ja haki ne, Mick muistelee.

 

Nainen aloitti alamäen

Steve ”Ginger” Meadham liittyi mukaan bändiin, kun Woodie ei päiväduuniensa takia voinut lähteä kiertueelle. Mick ehdotti Fenechille rumpalia, jonka oli nähnyt soittavan Ricochets -bändissä. Näin Ginger tuli mukaan kuvaan. Woodien viimeinen keikkakuva ikuistettiin “Mutant Rock” -EP:n takakanteen. Ginger oli jo tuolloin paikalla. Samalla ikuistettiin Fenechin, Russellin, Mickin ja Gingerin muodostaman kokoonpanon ensimmäinen promokuva, Potretti päätyi hulppean “Johnny Remember Me” -EP:n takakanteen. Ep ilmestyi vasta helmikuussa 1982.

 

Mick ja Fenech menivät mielenkiinnosta tarkastamaan Nigel Lewisin keikkakuntoa Fulham Greyhoundiin ja jatkothan siitä syntyivät.

 - Menimme eräiden tyttöjen kanssa Fenechin kämpille pitämään hauskaa keikan jälkeen. Noin viikon jälkeen yksi tytöistä, Karen nimeltään, soitti minulle ja kertoi vanhempiensa lempanneen hänet pihalle kodistaan. Herrasmies kun olen, tarjosin hänelle mestaa omien vanhempieni luota. Voit vain arvata kuinka paljon Fenech tästä hermostui, hän kertoi heti menettäneen kuin veljensä. Tämän jälkeen alkoi alamäki.

 

Kiertuetta pukkaa

Päällisin puolisin kaikki näytti hyvältä vuoden 1982 kesän koittaessa. Meteorsin toinen albumi “Wreckin’ Crew” oli saatu purkkiin. Bändi pääsi myös aloittelevan Klub Foot -klubin lavalle 15. heinäkuuta yhdessä punk-yhtye Peter & The Test Tube Babiesin kanssa. Kesä huipentui neljän keikan minikiertueeseen ”Mutan Rock” 45 julkaisseen WSYZ lafkan tallikaverien Anti-Nowhere Leaguen ja Defectsin kanssa. Rundin avauskeikka oli Top Rank -mestassa Brightonissa 22. elokuuta 1982.

 - Ennen sitä meillä oli keikka Hammersmith Palacessa Bow Wow Wow’n lämppärinä. Menimme sinne ajoissa, jotta pääsisimme lähtemään sieltä mahdollisimman pian kohti Brightonia. Heitimme keikkamme ja hyppäsimme lavalta vauhdilla Curdien (bändin manageri) RS2000:n avaimet käsissä ja kurvasimme nappi laudassa kohti Brightonia. Tulimme Top Rankiin suoraan pääovista, heh, aivan kuin Mooses olisi saapunut hämmästelevän yleisön ohitse. Suoraan lavalle, kytkimme kamat laitteisiin ja setti käyntiin ”Maniac Rockers From Hell” -biisillä ja paikka suorastaan RÄJÄHTI huikeaan menoon.

 

Papanoita keikkabussissa

Mielipuolinen meno jatkui myös lavan ulkopuolella, sillä elokuisella kiertueella Anti-Nowhere Leaguen ja Defectsin herroille tuli mieleen kidnapata… lammas!

 - Älä kysy minulta miksi, ja mistä tämä idea tuli. Ehkäpä halusimme maskotin tai olimme juuri Walesissa. Hee, en todellakaan muista. Joten hyppäsimme kaikki bussista ja juoksimme pellolle, joka oli täynnä lampaita. Nappasimme sieltä yhden, joka tietysti oli aivan kauhuissaan ja potki ja määki. Totta kai se virtsasi ja paskoi pitkin bussia… Joten tämä oli taas niitä kuuluisia kiertueideoita, jotka olisi voinut jäädä tekemättä!

Halloweenina 31. lokakuuta 1982 Mick ja Meteors saivat ensi kosketuksen Suomeen, kun bändi jakoi Lyceumin keikalla lavan yhdessä Hanoi Rocksin kanssa Halloween Monster Ball -bileissä. Muita illan esiintyjiä olivat Sex Gang Children, Screaming Lord Sutch ja Adicts.

 

Belfastissa paukkuu

Välillä sattumukset olivat vaarallisempaa luokkaa. Joulukuun lopussa 1982 Meteors vieraili Pohjois-Irlannissa yhdessä Anti-Nowhere Leaguen ja Defectsin kanssa.

 - Erään kerran olimme Belfastissa, Pohjois-Irlannissa King’s Halls -mestassa vai oliko se Queen’s Hall?! (Toim.Huom. Paikan nimi oli Ulster Hall, joka viittaa protestanttien mestaan) 1980-luvun alussa Belfast ei ollut ihan sitten niitä parhaimpia ja turvallisimpia paikkoja englantilaisille. Olimme matkassa vanhalla brittiläisen kelkkailutiimin puna-valko-sinisellä pakulla. Fenech keksi sitten vielä vetäistä lipun eteen… Defects tuli lavalta ja kertoi jonkun ampuilevan lavalle ritsoilla jotain feikkipanoksia. Ei mikään järin hieno uutinen, kun olimme juuri menossa sinne. Menimme lavalle nähdäksemme tapahtuuko siellä jotain outoa. Yleisö oli lähes puoliksi punkkareita ja puoliksi billyväkeä, jakautuneina omiin puoliskoihinsa. Olimme ihan ihmeissämme, mutta aloitimme show’n todella tiukalla meiningillä. Yleisö meni täysin sekaisin, ja me nautimme tilanteesta totta kai, kun he ottivat näin meidät vastaan. Järkkärit eivät olleet koskaan nähneet mitään tällaista, ja olivat aika ihmeissään ja kädet täynnä töitä!

Kaunis neitokainen hyppäsi lavalle, aivan Mickin viereen perässään kaksi lihaskimppuista järkkäriä.

- Nostin bassoni ylös, nainen kietoutui tiukasti ympärilleni, laskin basson hänen päänsä päälle ja jatkoin soittamista. Järkkärit yrittivät epätoivoisesti häntä irti minusta ja muutamia iskuja sateli sinne tänne. Samaan aikaan kun lavalla tapahtui, Curdie oli löytänyt tämän pellen, joka ampui lavalle kuulia. Curdie käveli yleisön läpi tämän luokse ja tempaisi yhdellä iskulla tyypin kanveesiin.

 

Menestyksen makua

Meteorsin suosio kävi kuumana loppuvuodesta 1982, kun indielistojen kärjessä killuivat elokuussa julkaistu ”Mutant Rock” -sinkku ja ”In Heaven” -albumi. Psychobillystä oli tullut huikean suosittua, ja joka puolella näkyi kiilatukkia.

- Saimme loppuun Anti-Nowhere League -kiertueen ja lähdimme ensimmäiselle omalle kiertueellemme. Ennen kiertuetta tapasin Gingerin Curdien toimiston lähellä olevassa pubissa. Hän kertoi minulle, että Russell aikoi tehdä jotain kurjaa lavalla seuraavalla keikalla ja lähteä sen jälkeen bändistä. Russell ja Fenech eivät tulleet toimeen lainkaan keskenään, vaan riitelivät koko ajan jostain. Olin vasta 18 ja nuori pojankloppi, mutten tyhmä. Soitin heti Russellille ja kerroin, että hän on ulkona bändistä. Fenech ei pitänyt tempustani ja kysyi minulta: ”Kuka nyt laulaa sinun tekemäsi biisit?!” Sanoin hänelle, että sinä, olen aina halunnut että sinä laulat ne! Hän oli tyytyväinen tähän, vaikka olinkin astunut alueelle, joka ei minulle kuulunut. Kiertue oli aika raskas, keikkaa keikan perään, lopulta kadotat ajan ja paikan tajun.

 

Mielipuolinen fani

Psychobilly sai valtamediassa aika nopeasti epämääräisen maineen. Meteors nousi esiin jopa erään surullisen surman mediapuinnin yhteydessä.

 - Joku sunnuntai veljeni Brian soitti ja sanoi: ”Oletko nähnyt News Of The World -lehden, katso sivu 7.” Olin ihan pihalla, että mitä nyt? Hain lehden ja katsoin sivulle 7. Siellä oli pieni juttu oikeudenkäynnistä, jossa kerrottiin jonkun mielipuolen tappaneen tyttöystävänsä 97:llä puukoniskulla. Tämä mielipuoli kertoi diggaavansa meitä, ja haluavansa olla kuten me ja mistä me laulamme! Oikeuden tuomari totesi, ettei mitenkään ole kyseisen bändin vika, että tällaista tapahtuu. Juttu oli aika ikävä joka tavalla, ja sen ansiosta biisejämme ei soitettu radiossa ja meidät tiputettiin listoilta.

 

Tulppaanit pöllyävät

Joulun aluspäivinä 1982 Meteors buukattiin neljän päivän kiertueelle Hollantiin. Mick ja bändin roudari Steve olivat innoissaan Hollannin-reissusta. Steve oli aiemmalla reissullaan tavannut Tos-nimisen tytön ja oli järjestänyt Meteorsin keikoille tapaamisen Tosin ja hänen muutamien kavereidensa kanssa.

 - Kaksi ekaa keikkaa olivat pienessä pubissa. Ajattelin heti kyynisesti, että jos tämä on tällainen kiertue, niin onpa aika laimeaa. Se oli täynnä jotain lauttamiehiä. Lavan edessä oli noin kymmenen tytön ryhmä ja kun me aloitimme settimme, he menivät totaalisen sekaisin positiivisessa mielessä. En ollut nähnyt mitään sellaista ennen, heillä oli todella hauskaa ja niin oli meilläkin lavalla. Seuraava keikka oli jossain tehdasvarastotyyppisessä mestassa, joka oli aika massiivinen. Sama tyttöporukka oli myös siellä, ja he olivat tuoneet lisää kavereitaan mukanaan.

 

Kulkusten kilinää

Keikan jälkeen Steve pyysi minut erikseen ja esitteli minut muutamille tytöistä. En saanut silmiäni millään irti Tosin kaverista, hänen nimensä oli Silvia, eikä hän puhunut sanaakaan englantia. Menimme jollekin klubille ja meillä oli aivan huippubileet siellä. Jatkoimme jollekin syrjäiselle kujalle, ja siellä johonkin baariin. jonne pääsi vain koputtamalla oveen. Sieltä katsottiin luukusta ketä ovella on, ja sitten vasta pääsi sisään.

Minulla menikin koko ilta yrittäen selittää Silvialle kuinka hurmaavan ihana hän on, Tos toimi minulla siinä onneksi tulkkina aika ajoin. Lopulta menimme takaisin Tosin kämpille. He katosivat Steven kanssa makuhuoneeseen ja minä jäin Silvian kanssa makoilemaan joulukuusen juurelle. Avasimme skumppapullon ja nautimme toistemme seurasta. Se on varmasti yksi parhaista jouluistani!

 

Tiukka trio

Seuraava keikka olikin Amsterdamissa kunnon mestassa, jossa lava oli korkealla, mega-isot peeaat ja valtava tanssilattia. Mick, Steve ja tytöt saapuivat paikalle reilusti myöhässä. Fenech oli hippasen kiukkuisella päällä, ei myöhästymisestä, vaan siitä kun hän oli joutunut yksin hakemaan ”lohtua” punaisten lyhtyjen alta…

 - Soundcheck oli jo aivan täysillä käynnissä, kun saavuimme. Kiertuemanagerimme oli duunannut bassoni kuntoon, kutsuimme häntä nimellä ET, heh, koska hän soitteli joka ilta äidilleen. Lavalle päästyäni huomasin puolen yleisöstä olevan skinejä. Pienoinen pelko hiipi puseroon, kun ajattelin että mitäköhän tästä tulee. Meillä oli Briteissä ollut aika vahvoja kahnauksia skinien kanssa. Nämä olivat onneksi hollantilaisia ja saksalaisia skinejä. Taas yksi muistorikas keikka ja skinit olivat täböllä mukana menossamme, joten murehdin aivan suotta. Kaikesta huomasi kuinka yhtenäinen trio minusta, Fenechistä ja Gingeristä oli tullut: jokainen tiesi tasan tarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuu, ja kaikki hoidimme tonttimme viimeisen päälle tyylillä. Soundimme oli tuossa vaiheessa tiukimmillaan. Pystyit vain nauttimaan täysillä, ei tarvinnut murehtia mitä seuraavaksi soitetaan.

 

Ilo katoaa

Kaiken hypen keskellä Meteors buukattiin Channel Fourin ”What Ever You Want” -tv-ohjelmaan. Se oli show, jossa esitettiin pääasiassa nauhoja livekeikoilta. Keikka kuvattiin 13. tammikuuta 1983 Ace-mestassa Lontoon Brixtonissa. Kaikennäköistä pientä värinää ja sähläystä oli ilmassa ennen keikkaa johtuen ainakin herra Fenechin vaikeiluista ja bändin jäsenten henkilökemioista.

 - Fenech oli sitten pikkaisen jollain ihmeen egotripillä ja samalla hän oli pystynyt suututtamaan alkuperäisen porukan, joka oli seurannut meitä alusta saakka. En pahemmin välittänyt mitään politiikasta, mutta musiikki oli minulle kaikki kaikessa. Jotenkin biiseistä alkoi tulla hivenen liian samanlaisia eikä niissä ollut enää haastetta tarpeeksi. Menin katsomaan Guana Batzin ekaa keikkaa Feltham Football Clubille. Diddle ja Stuart olivat saaneet Pip Hancoxin laulajaksi ja Boring Bob Grovnerin basson varteen. Keikalla huomasin, että itse olin kadottanut soittamisen ilon, joka ilmiselvästi Batzeilla oli. Minulla oli todella kova ikävä omia kavereitani, jotka eivät käyneet enää Meteorsin keikoilla, koska eivät pitäneet Fenchin käytöksestä.

 

Pilviä kerääntyy

 - Ace-keikalla totta kai soitimme ”Johnny Remember Me” -biisin. Levyllä Helen Knight laulaa naisosuuden, mutta jo studiossa meidän piti harmonisoida hänen lauluaan pikkaisen, jotta se kuulosti tarpeeksi hyvältä. Tunsin Helenin jo koulusta ja pyysin hänet mukaan juuri tuolle biisille. Harmi vain kun emme voineet käyttää häntä livenä. Myöhemmin hän tuli laulajaksi minun Flayed Alive -bändiini. Ace-keikka oli aika kamala, siellä oli tappeluita ja alkuperäinen Meteors-jengi paikalla, Fenech sai heidät vielä enemmän raivon partaalle laulamalla entisestä tyttöystävästään Louisesta. Alkuperäisjengi uhitteli koko keikan ajan Fenechille, ja tunnelma oli aika uhkaava. Keikan jälkeen osa heistä pyrkikin pukuhuoneeseen halutakseen vähän myllyttää häntä. Kaikesta huolimatta en suostunut päästämään heitä ohitseni ja sain heidät peruuttamaan aikeensa! Olin varma, että he teilaavat minut siihen, mutta ainoa mitä tapahtui oli että he sanoivat: ”Sinä olet OK!”

Kiitollisuus ei kuulu ilmeisesti kaikkien hyveisiin, saatikka että ymmärtäisi mitä se tarkoittaa, kuten jatkosta ilmenee.

 

Tyly loppu

Kohtaus ei jäänyt ilman seuraamuksia. Acen keikka jäikin Mickin viimeiseksi.

 - Pikkaisen tämän jälkeen Fenechin oma roudari Paul kertoi minulle, että Fenech on aikonut korvata minut bändissä piakkoin. Täysin raivon sokaisemana juoksin rappuset ylös pukuhuoneeseen ja tivasin suoraan häneltä, että mitä tämä tarkoittaa! Hän kielsi kaiken, mutta näin heti hänen naamastaan kaiken olevan valetta, ja tiesin saavani potkut bändistä.

Aika pian Mick saikin kutsun manageri Curdien luo tapaamiseen. Curdie kertoi hänelle Fenechin haluavan hänet ulos bändistä.

 - En tietystikään ollut iloinen tästä uutisesta, mutta ei se myöskään mitenkään yllättänyt minua. Niin sitten urani Meteorsissa oli ohi. Boring Bob Grovner oli laittamassa hetkellisesti bändiä pystyyn, joten tarjouduin mukaan. Olin puhunut Batzin keikan aikana Diddlen kanssa siitä, etten enää ollut oikein onnellinen Meteorsissa ja hän sanoi minulle: ”elleivät kundit halua sinua Batziin, perustamme ihan oman bändin!”

Aukenihan se ovi ja Mick astui Guana Batzin riviin. Lyhyen, mutta kivisen Meteors-pestin jälkeen alkoi aivan uusi aikakausi nuoren muusikon elämässä,,.Hän oli mukana jo Guana Batzien toisella keikalla tammi-helmikuussa 1983. Näistä Batz-kuvioista ja muista Mick Whiten vaiheista myöhemmin lisää. Pienenä knoppitietona mainittakoon lyhyt managerointijakso aloittelevan Demented Are Gon messissä.

 

Loppusanat

Oli kerrassaan kohtalon ivaa, että Mick sai kenkää juuri ennen kuin levyt, joiden työstämiseen hän oli osallistunut, tuupattiin markkinoille. Meteorsin suosituimmaksi jäänyt kiekko ”Johnny Remember Me” julkaistiin helmikuussa 1983. EP nousi singlelistalla suoraan sijalle 55. Joku saattaa ajatella, mitä huikeaa tuossa nyt on. Eipä muuta kuin että se myi ensi viikon aikana 20 000 kappaletta. Varsinkin uudelle marginaalibändille murtautuminen Top 40 -listakärjen tuntumaan oli Britanniassa tuolloinkin melkoinen temppu. Myös Meteorsin arvostettu kakkosalbumi ”Wreckin’ Crew” julkaistiin vasta Mickin erottamisen jälkeen.