Keikat/Gigs
"BACK FROM THE BUNKER"
Vaimoni kanssa kesti 30 vuotta ennenkuin tajusimme missä meidän on paras olla ja nimenomaan kenen kanssa. Saman ajan otti päästä Bedlam Breakout festareille, sillä olen saanut kunnian tuntea yhden järjestäjistä eli Tobe Wright herran jo 90-luvun alusta saakka.
Aina on ollut muka jotain sellaista, ettei ole ollut mahdollista lähteä. Mutta, kun rinalle löytyi 2019 mitä parhainta matkaseuraa. Oli lopultakin aika koettaa saada tämäkin haave toteutettua. Päätimme lähteä Bedlamiin maaliskuussa 2020. Meillä oli kaikki valmiina, matkalaukut pakattuna jne..kunnes juuri lentoa edeltävänä iltana Suomen hallitus tiedotti "korona tilanteesta johtuen emme suosittele matkustamista ulkomaille". Voitte vain kuvitella tunteemme ja unettoman yömme, kun mieteimme mitä teemme. Eipä meille jäänyt paljon muuta vaihtoaehtoa kuin jättäytyä matkasta, varsinkin kun vaimoni työskentelee sairaanhoito alalla.
2021 jäi tunnetusti Bedlam kokonaan väliin tuon pirun koronan vuoksi. Mutta ajoissa pistimme matka pyörät pyörimään, kun tietoon tuli, että Bedlam Breakout 2022 todellakin järjestetään. Jottei aivan liian helpolla olisi päässyt, niin vielä sai jännittää miten koronan kanssa käy ehtiikö sen sairastaa ennen matkaa, ettei vaan iske juuri lähtiessä. Onneksi kaikki sujui kuten suunnittelimme tällä kertaa ja pääsimme matkaan torstaina 17.03.2022. Tunne oli aivan mahtava, kun lopultakin pääsimme matkaan.
Torstai iltapäivän vietimme vähän siellä täällä Lontoossa ja illan Paddingtonissa. Tottakai karhuherrakin piti käydä katsastamassa.
FRIDAY
Perjantai päivä menikin pääasiassa Camden Town'ssa. Tottakai Amy Winehouse patsas piti myös käydä katsomassa. Elephants Head piti jälleen myös käydä, kun matkan varelle osui ja nauttia maukaat Brixton Atlantic Apa oluet. Siellä kävi hauska tapaus, kun päädyimme jutellemaan vanhemman ystävällisen pariskunnan kanssa. Selviskin lopulta, että ovat Northamptonissa ja aikoinaan asuneet ihan Roadmenderin vieressä. Hauska yhteensattuma. Tälläiset tapaamiset ovat aivan huippu juttuja.
Myös Sounds That Swing levykaupassa ehdeimme käymään ja sielläkin viettää mukavat juttutuokiot Martinin ja Dannyn kanssa. Todella mukava visiitti.
Sitten olikin aika hypätä Eustonista junaan ja kohden Northamptonia. Tunnin matka meni joutuin.Kävimme pikaiseen Toben kanssa Roadmenderissä ja siinä samalla oli upea jälleennäkeminen 20 vuoden jälkeen aina yhtä iloisen Dave Bradburyn kanssa. Hän todellakin on aito, ystävällinen persoona jolla on iso lämmin sydän ja mitä parhain huumorintaju. Ei muutakuin itsemme valmiiksi iltaa varten majapaikassamme . Noin 20 minuutin kävely matka meni rattoisasti Julien ollessa matkassamme ja oppaanamme. Kiitos ja kumarrus.
Aikaa oli heilahtanut sen verran, että valitettavasti The Hurricanes setti jäi kokonaan näkemättä. Mutta paljon upeaa oli vielä edessä.
HELLCATS
Setlist: Wild Lover,One More Shot Rockin All Nite,Midnight Lover,Ain't No Time, If You Can't Bop Me,So Cold,Satan,Ain't Gonna Worry,Could This Be Love,Bad Habit.
Meille aivan uusi bändi Hellcats oli illan toinen esiintyjä. Bändistä ei ollut juuri mitään tiedossa ennen settiä kuin nimi. Äkkiä tajusimmekin, että patteriston takana istuu Polecats/Guana Bats yhteyksistä tuttu John Buck. Lontoon laidoilta ponnistavan trion täydentävät : Lee Motler - kitara & laulu sekä KevMcGee - kontrabasso. Kev on varsn tuore jäsen bändissä Bedlam oli toinen keikka hänelle tässä triossa. Upeasti hän liittyi mukaan bassoillullaan.Eipä tyylikkäämmin olisi voinut alkaa meidän musiikillinen matakamme. Hellcats heitti tiukan tasokasta ja tyylikästä rankempaa modernia rockabilly. Heidän yhteistyönsä toimi viimeisen päälle yhteen ja kaiken kruunasi Johnin pajavasara. Tuntui uppoavan jo näin alkuillastakin yleisöönkin. Ehdottomasti bändi, jonka haluaa nähdä uudestaankin. Keikan jälkeen oli herroilta ostettava heidän Foot-Tapping Recordsille tekemänsä "Dance To Devil's Beat" CD.
Hellcats toimii CD muodossakin, mutta livenä vielä kovempi.
Bändien välissä oli useimmiten noin 20-30 min tauko. Jolloin oli hyvä vetää vähän happea, nauttia vanhojen ja uusien ystävien/tuttavien kanssa käydyistä keskusteluista. Paljon hymyjä, naurua ja ystävällistä ilmapiiriä oli havaittavissa heti ensipäivästä alkaen ja sama jatkui läpi koko viikonlopun. Meidät ensikertalaiset otettiin erittäin upeasti sisään Bedlam yhteisöön ja henkeen. Siitä iso kiitos kaikille.
SHAKIN DT'S
Seuraava esiintyjä istui perjantai- ilta moodiin mitä parasimmiten. Luvassa oli vanhoja klassikoita uudelleen viritettyinä versioina kunnon sing-a-long meiningillä. Rockabillyä ja rocknrollia positiivisesti ns kieliposkella ja kyllähän Shakin DT's yleisönsä otti sataprosenttisesti. Jengi lauloi kybällä mukana Running Bear ,Rockabilly Rebel klassikot . Ginger Meadhamin voimakas iskuinen rumpalointi antoi soundille aivan oman kosketuksensa.
Ihan miellyttävä ensi live kosketus heihin. Iso miinus siitä , kun omaa anthem biisiäni "You Can't Keep A Good Man Down" ei kuultu. Ainahan ei voi voittaa sanotaan, mutta kun edes jokatoinen kerta..heh heh.
Tauoilla katselimme Bedlam Breakout lewymyynti tarjontaa, Dave Bradburyn Geronimo Clothing runsasta paita tarjontaa, vähän tietysti siemailimme myös raikasta Snakebite juomaa ja taas lisää sosiaalista jutustelua. Välillä myös jalkojen lepuutusta yläkerran sohvilla ja tuoleilla. Erikseen on myös mainittava Roadmender henkilökunnan ystävällisyys kaiken kiireen keskelläkin.
Setlist: Cotton Pickin,Double Switch,King Size,Jennifer,Who Do They Watch,Oofty Goofty,Big Chief,Bayou Fever,Barracuda,Pineapple Mama,Pulpo Dance,Whistle Bait,Tiger,Wurst.
Illan toiseksi viimeinen esiintyjä King Salami kumppaneineen tarjoilikin sitten jotain aivan muuta ja tajunnan räjäyttävää. King Salami oli kuin käärmeenlumoaja, joka otti yleisönsä hypnoottiseen otteeseensa ja sai sen lähes transsissa seuraamaan tätä Little Richardinkin mieleen tuovaa rocknroll saarnamiestä.
Tässä soundissa yhdistyvät myös Andre Williams,Do Diddley,Sceaming Jay Hawkins punkin energiaan, rockabillyn rytmiin ja keinuvan raikkaisiin karibia sävyihin pienoisella ranska vihvahteilla lopulta yhdistyen Nousevan Auringon maan eksoottisuuteen.
En voi käsittää miten ihmeessä olen pystynyt missaamaan heidän kaikki Suomen keikkansa. Nyt nauteimme vaimoni kanssa korkojen kera tästä villistä viidakon kutsusta ja rytmikkään mustan musiikin värittämästä särmästä ja asenteella tiukasti soitetusta rocknroll hulabaloosta.
Tätä on parhaimmillaan huikean musiikin ja esiintymisen jalon taidon yhteys. Bändiläisensä korostivat vielä tätä uskomatonta tyylikkyyttään viimeisen päälle tylyllä soundillaan. Ehdottomasti kohosi meidän molempien musiikillisten elämysten TOP-listan aivan kärkisijoille. Eihän tälläinen iloittelu voi päättyä kuin "Do The Wurst" nimiseen biisiin, jonka tahtiin koimme uuden tanssityylin. Loistavaa kertakaikkiaan.
King Salamin ohella tästä kaikesta innostavasta elämyksestä on kiittäminen myös: Kamikaze U.T.Vincent-basso,Pepe Ronnie-kitara sekä Erik Boltier herroja sekä suurimmiltaan osiltaan upeasti työstettyä Bedlam äänentoistoa. Tätä todellakin haluaa kuulla lisää livenä ja mitä nopeammin sitä parempi.
Tämän jälkeen todellakin tarvitsi pienoista hengähdystaukoa. Huh.
RESTLESS
Perjanta-illan pääesiintyjänä oli RESTLESS. Tuo Suffolk alueen lahja rockabilly maailmalle. Bändi josta jo lähes kaikki kehut on kirjoitettu. Eikä turhaan, sillä he todellakin ovat ansainneet kaiken sen hehkutuksen.
40 vuoden ajan he ovat kysyneet meiltä "Why Don't You Just Rock" ja voi veljet ja siskot eivät todellakaan ole kysyneet turhaan. Kyllä tässä on rokattu kybällä, niin lavalla kuin lattiallakin!!!
Itselläni matka heidän kanssaan alkoi 14-vuotiaana, kun levy oli tilattu suoraan Roy Williamsilta ja olin äänittänyt sen myös kasetille ja toi mukavan lisän kevään peltotöihin traktorilla peltoa äestäessä. Sen tahtiim työ joutui😊
Restless kuuluu siihen kastiin ainakin Caravans ja Crazy Cavan huippu bändien kanssa, joka kelpaa yli tiukkapipoisempienkin genre rajojen. Jo siitäkin johtuen heissä pitää olla jotain ainutlaatuista.
Aika harva olisi pystynyt tulemaan ja ottamaan lavan timanttisen King Salami keikan jälkeen. Mutta Restless oli todellakin yksi niistä ja otti taas kerran yleisönsä takuuvarmasti.
"It's A Scam" klassikosta se alkoi ja tottakai välillä ajettiin keltaisella taksilla, laulettiin vankityömaalla, mustalla kiiltävällä jenkki autolla ajelttin ja jääkylmiäkin hetkiäkin koimme. Mutta vain biisin nimessä, sillä "Ice Cold" upposi yleisöön, kuin veitsi kuumaan voihin.
Mehän tietysti hoilasimme mukana ja kyllähän lattia hytkyi tanssin kutsuessa täyttä salia.
Jos jonkun valituksen aiheen haluaa löytää, niin se saattaisi olla liian pitkät kikkailut joidenkin biisien sisällä. Se vaan vie sitä tiivistä tunnelmaa pois, kun huikea meno katkeaa kesken kaiken.Tästä kärsii eräs toinenkin timanttinen LEGENDA bändi, mutta eipä itketä tästä enempää. Mutta tässäkin kuten kaikessa muussakin makuja on joka lähtöön ja toiset tykkäävät näistä lisä show jutuista kuitenkin.
Restless todisti jälleen kerran kuinka helpolta näyttää letkeän melodisen modernin rockabillyn soittaminen, kun taito on hyppysissä. Ja vieläpä miten se tehdään, niin että yleisön saa huutamaan lisää hikisenä ja kaiken antaneena. Kiitos Restless jälleen kerran huikeasta elämyksestä🔝
Takki tyhjänä, lähes 24 tuntia valvoneina emme enää jaksaneet lähteä Bear Pub rientoihin, vaan sängyn kutsu oli aivan liian kutsuva. Uni tuli joutuin mieli täynnä muikeitä elämyksiä.
SATURDAY
Rauhassa heräilyä, aamupalaa ja mukavaa jutustelua niin ystävällisten ja lämminhenkisten Toben ja Julien kanssa. Koirien rapsuttelua ja tulevan päivän musa maratooniin valmistelua.
Raikas ja aurinkoinen kävely Roadmenderiin, jossa eka bändi olikin jo hoitanut keikkansa alta pois. Toinenkin oli jo hyvässä menossa.
RAGGY ASS BOYS
Setlist: Hide And Go Kill,Thunderbird,Seventh Man,Home In My Hand,Lonesome Girl,Some Other Man,Trailer Trash,Why Me,Mad Man In The Loose,Shadow On The Wall,The Rippa,Manson.
Olipa miellyttävä yllätys tämä Raggy Ass Boys keikka. Olin kyllä pitänyt jo heidän kahdesta CDstään, mutta jotenkin ne jättivät odottavalle kannalle. Livenä he heittivät isomman vaihteen päälle ja soittivat melosisen letkeää neo-rockabillyä. Voitte vaan kuvitella miten suu muikeana tälläinen old school neobilly ja psychobilly jannu katseli tätä viihdyttävää menoa. Vaikken ehtinyt näkemään kuin 3 viimeistä biisiä, niin ne vakuuttivat minut siitä, että neobilly elää vielä ja että Raggy Ass Boys bändillä on saumat nousta isoksikin nimeksi scenessämme mikäli pystyvät vielä vähän viilaamaan soundiaan. Peukut hyvästä ja iloisesta keikasta.
Vaimonikin oli jo ehtinyt tonteille, joten seura oli jälleen parasta ja päädimme yhdessä nauttimaan lauantai Bedlam huumasta.
Valitettavasti korona pääsi hämmentämään tätäkin tapahtumaa ja tuottamaan harmaita hiuksia järjestäjille Wigs, Creepfreaks sekä Epileptic Hillbillys joutuivat perumaan keikkansa. Eniten noista itselle pahalta tuntui Epileptic Hillbillys poissaolo, sillä olisi ollut mahtavaa tavata aina iloisen ystävällinen Billy Oxleyn. Olihan paikalla sentään kontrabasisti Steve Oxley, jonka kanssa olikin leppoisat juttutuokiot. Edellämainittuihin perutuksiin sen verran, että Bedlam crew oli tehnyt loistavaa työtä ja saivat tilalle Marco DiMaccio, Go Go Cult sekä Wigsville Spliffs viihdyttäjät ja kiihdyttäjät😉👍
MARCO DIMAGGIO
Marco DiMaggion piti aluksi vetää vain soolona baarialueella tauon aikana, mutta pikahälytyksellä tuli eteen ihan oikea keikka Creepfreaks korvaajana. Onneksi taustalle löytyivät kyvykkäät taitoniekat eli kontrabassoon ja lauluun kokenut kehäkettu David Yates ja rumpujen taakse myös bileitten MC tehtävää hoitanut Stuart Rowland.
Oli hauska seurata herrojen positiivista vibaa lavalla ja keskenään vitsailua. Tottakai, kun kyseessä oli pikahälytys, niin välillä piti pikkaisen hakea mikä biisi ja miten soitetaan. Mutta viimeisen päälle kolmikko hoiti tehtävänsä. Stuartin ilmeet välillä huvittavasti kertoivat tyyliin "auttakaa minua" & tiiviisti katse oli kiinnittynyt Marcon kitaratyöskentelyyn.
Vaikka mentiinkin ihan perus rockabilly biiseillä setti lävitse, niin tämä oli juurikin sopiva kevyempi välipala rujomman runttauksen väliin ja upposi yleisöön hyvin. Kaiken kruununa tietysti Marcon uskomattoman taidokas kitarointi. Hattua pitää nostaa korkealle hänen taituruudelleen ja koko triolle miten tyylikkäästi hoitivat tämän pikakomennuksen.
Tauolla sosiaalista toimintaa ja happea, kuten joka tauolla. Aina välillä myyntipisteiden katselua ja ostoksia myös.
Oli huikeaa tavata vanhoja ystäviä pitkästä aikaa tai ihan ensimmäistä kertaa kuten Dave Bradbury,Russ Ward,Ant,Lister pariskunta,Wright pariskunta,Steve Whitehouse,Harman bros,Braco,Verge,Chip White jne ja niin paljon uusia kuten mm McGee pariskunta,Kevin L,Donna,Kerry B, Oxford ja Cambridge psykot,Bedlam crew ja paljon muita. Kiitos teille kaikille miellyttävistä ja hauskoista juttutuokioista. Meille ainakin vaimoni kanssa musiikin ohella tapahtumien kohokohtia ovat myös juurikin nämä sosiaaliset kohtaamiset. On aina upea tavata vanhoja ja uusia ystäviä/tuttuja.
BLUE CARPET BAND
Setlist: RocknRoll Carpet,No Cadillac,Mental Case,Right Behind You Baby,I Dont Wanna Go Home,B-Movie Boogie,Bird Doggin,The Slow Death Of Camden,Ain't Got No Damn RocknRoll,Hangover Cure,Jumble Dance.
Huh olin kyllä antanut itseni ymmärtää, että Lontoon oma ylpeys Blue Carpet Band on rankemman puoleinen bändi. Mutta, että näin raju ja kovakin vielä mitä Bedlamissa näimme. Heidän sointinsa pohja on kuin Little Richard olisi lavalla taustabändinään Stooges , jonka sointia ja sävyjä on väritetty palasilla sieltä täältä ja yhteen sopivia palasia ovat ainakin Cramps,Dead Boys ja Elvis omalla Blue Carpet miksauksella hyvin sekoitettuna.
Olimme yllättyneitä kuinka kovaa settiä he meille tarjoilivat. Hurjassa menossa silti oli järki mukana eikä mopo kuitenkaan karannut käsistä missään vaiheessa. Tiukan soundin viimeisteli lopulta Ant Thomasin paalukone joka junttasi tukipilarit Blue Carpet Band sondille, niin syvälle ettei sitä olisi horjuttanut mikään mahti maailmassa.
Kun seurasi Uusi-Seelanti lähtöisen laulajan Djamel Abinan räjähtävää ja räiskähtelevää liikehdintää lavalla yhdistettynä hänen rosoisen kovaan laulutyyliinsä emme yhtään ihmettele, että häntä on verrattu Johnny Rotteniin. Kun tämä kolmikko: Stan Standen-kitara,Brendan Stich-kitara sekä Napalm Beth- bass vyöryttivät tuimaa soitantaansa yleisön päälle, niin ei ole yllätys, että he ovat olleet 2019 vuoden uusi bändi VIVE LE ROCK lehden äänestyksessä.
Tiukan junttauksen yhteydessä oli vakavaakin sanomaa "The Slow Death Of Camden" biisin soidessa. Kyllä ikävä kyllä tuota hidasta kuolemaa oli havaittavissa Camdenissa vietettyämme perjantain siellä ja verratessamme aiempia kokemuksia nykyhetkeen. Vaikkakin silti nauteimme päivästämme Camdenissa😉
Ehdottomasti heittämällä BEDLAMIN KOVIMMAT bändit kastiin 2022.
Tämän huikean setin aikana ja koko viikonlopun tarjontaa ajatellen oli mahtavaa nähdä miten monipuolista tarjonta oli ja yleisö otti avoiminmielin kaiken vastaan nauttien täysillä. Ilahduttavaa oli myös huomata, että poissa olollaan loisti Suomen bileiden typerä känni örvellys eikä ainakaan meidän silmiimme osunut myöskään mitään tappelun nujakoita. Onneksi ne ovat Suomessakin aika vähissä nykyään. Enkä yritä olla mikään siveyden sipuli puhuessani känniörvellyksestä. Sillä kyllä niitä nuorempana on tullut ihan omallekkin kohdalle toteutettua. Onneksi siinä suhteessa on vähän järkeä sentään päähän tullut.
GO GO CULT
Setlist: Town Called Sorrow,Planet Goo,I Melted My Mind,Nosferatu Crawl,Old Nick The Revelator,Bring Out Your Dead,Cemetary Stare,Devil In The Process,Go Go Bear,I'm In Pittsburgh.
Positiiviset yllätykset senkuin jatkuvat Readingista tulevan Go Go Cult bändin ottaessa lavan seuraavaksi haltuunsa. Pikkaisen annettiin periksi soundin raivokkuudesta ja laulajan räjähtyvyydessä, mutta missään muussa osiossa Go Go Cult ei antanut piiruakaan periksi edeltävälle esiintyjälle.
Laulaja-kitaristi Nick Poole piti kuulijansa lähes hypnootisessa otteessaan läpi setin. Olisi oiva esiintyjä jonkun kauhuleffan bändiosioon. John Jobbagy rummuissa jatkoi siitä mihin Ant oli juuri edellisessä setissä lopettanut. Tanakkaa, tanakkaa oli hänenkin soundinsa.
Voitte kuvitella yhteen 80-luvun garage/trash boomin parhaat palaset pienoisella psychorockabilly vivahteella. Kaukana ei ole myöskään 50's psychedelic punk määritelmä. Toimivaa jokatapauksessa ja otti yleisönsä.Vieläpä kun setti loppuu Vibes bändin tunnetuksi tekemään "I'm In Pittsburgh" viimeisen päälle upeseen versioon, niin ei paljon voi valittaa😊😊
Tauko olikin edessä 17.35-19.00. Joten hilpaisimme ruokailemaan lähellä olevaan Oriental mestaan. Olipa sitten aika lähellä parasta kiinalaista mitä olen koskaan saanut. Molemmat kyllä tykkäsimme kovin. Alkoi lauantai-illan loppurutistus kohden melkoista Saturday Night Fever'iä ja huumaa.
Kings Of Hong Kong
Setlist: Ten Tonnes Of Terror,Bike BeersWild Guitars,Empire Of Fuzz,Ashtrays Of Love,Butcher Bill,Voodoo Queen,Deep Dark Dirty Water,Ray Gun,River Of Doom,Kung Fu Twist,Night Beat,Primitive,Dead In The Ditch,Dead Man,Hell Yeah.
Yllätys oli melkoinen, kun saavuimme salinpuolelle. Kings Of Hong Kong oli vetänyt ensimmäisenä salin totaalisen täyteen lauantain aikana. Luvassa oli siis tiukkaa settiä. Nämä "Long Ranger" heebolta vahvasti näyttäneet silmänaamio miehet ottivat kyllä yleisönsä RocknRollaa Trash merchants from Hell tyylillään jättiläisen johtaessa tyylikkäästi joukkojaan örkkejä vastaan. Periaattessa meille ok, mutta kun vertailukohdat bileissä olivat, niin jäätävän kovia ei se oikein meille riittänyt valitettavasti. Tärkeintä kuitenkin oli muun yleisön viihtyminen ja bailaaminen.
HANGMEN
Lauantai oli edennyt pikavauhtia pisteeseen jolloin jäljellä oli 3 legendaarisen bändin musikillinen hulabaloo ja näyttävä rokin ilotulitus. Ensimmäisenä KLUB FOOT legendoista lavan otti haltuun Long Tall Texans yhtää ujostelematta ja häpeilemättä. Heidän tavaramerkkinsä iloisuus, auringinkin punastelemaan saavat hymyt ja soittamisesta nauttiminen ovat säilyneet muuttumattomina läpi vuosikymmenten. Mikäli tuon kaiken positiivisuuden saisi varastoitua ja jaettua koko maailmalle, niin meillä ei varmasti olisi sotia ja tuhoamisen vimmaa laisinkaan tässä universumissa.
Alusta alkaen oli selvää, että nyt viihdytään ja lujaa. Long Tall Texans otti yleisönsä jälleen kerran uskomattoman tyylikkäällä ja tasokkaalla soitannallaan, jota nyt vaikkapa kutsuttakoon TEXANS BEAT nimikkeellä. Kahlasimme huimassa sing-a-long tunnelmassa vanhat ja uudet klassikot lävitse.
Päättöminä kuuntelimme rajaseudun radiota samalla kaljapullo käsissä sextaillen ja rocknrollia kuunnellen, niin pyhinä ja syntisinä. Käsittämättömän upea keikka, tunnelma ja meno salissa heidän settinsä aikana. Me old school rakastavaiset olimme sydäntä lämmittävissä tunnelmissa lähes paratiisin portailla. Mieleen tuli se miten Jerry Lee Lewis pisti pienonsa palamaan, ettei Chuck Berry pysty tulemaan enää esiintymään hänen jälkeensä. TEXANS teki sen saman soittamalla ja tuntui, että on erittäin vaikea ylittää rimaa seuraavan tämän jälkeen.
FRENZY
Setlist:Robot Riot,Clockwork Toy,Johnny Rocket,Misdemeanour,Hero,Frenzy,Ghost Train,I See Red,Surfin'Bird,Cry Or Die.
Ei maailmassa ole kovin montaa bändiä, joka olisi pystynyt tulemaan Texansien jälkeen lavalle ja haastamaan oikeasti heidät. Mutta yksi sellainen sattui olemaan juurikin takahuoneessa odottelemassa vuoroaan eli nuo toiset KLUB FOOT legendat eli FRENZY.
Kun katsoo settilistaa, niin se on kuin kahlaisi osaltaan lävitse psychobilly historiaa ja omaa nuoruuttaan. Ensimmäisiä Frenzy tuotoksia tuli tilailtua Nervous,Rockhouse ja Raunchy (nyk Jungle Records) levy-yhtiöiltä. "Robot Riot" klassikosta alkoi samanlainen hyvänolon ja elämysten täyttämä setti, aivan kuin juuri edelläkin olimme kokeneet. Oli mahtavaa nähdä vaimoni nautinto, kun lopultakin kaikkien näiden vuosien jälkeen sai nähdä Frenzyn ekaa kertaa livenä. Vaikka hänkin on ollut mukana scenessä jo 90-luvun alusta. Minäkin sain tuosta, vain lisä buustia keikkakokemukseeni. Frenzy on myös siitä uskomaton bändi, että he antavat aina kaikkensa yleisölleen viimeistä piirtoa myöden. Oli sitten yleisössä 10 tai 10000, niin tapahtui nytkin.
Yksi tyylikkäimmistä ja rajuimmista rumpaleista mitä olen nähnyt Adam Seviour päätti painavilla iskuillaan tasolleen uskollisena tämän huippu rumpaleiden päivän. Enkä pysty heitä pistämään paremmuus järjestykseen, mutta ilman heitä bändinsä eivät olisi niin hyviä kuin ovat.
Steve Eaton kitarassa on oman alansa taikureita oikea kumisormi. Eikä kenellekkään liene tarvetta kertoa miten huikea Steve Whitehouse on bassonsa kanssa. Eipä ihme, että alkumetreillä oppi-isänä on ollut Sam Sardi.
Koko setti oli läpensä yhtä yhteislaulun juhlaa ja täynnä lämmintä tunnelmaa. Ei voi kuin nöyränä nostaa hattua tälläisille bändeille, jotka ovat jaksaneet puurtaa vuosikymmeniä rakastavamme musiikin parissa. Vaikka viimeisen päälle tarkkana oli Bedlam crew ollut aikataulujen kanssa, niin Frenzyn kello tikitti liian joutuin ja oli heivattava muutama biisi. Loppuun tuli itselleni tärkeä biisi Torment fanina sanoisin "ONE FOR SIMON" eli "Cry Or Die". Silkkaa timanttia. Muistan miten 80-,luvulla yhdessä suuressa nuorten tanssipaikassa kiipesimme DJ koppiin ja pakotimme discon sijaan DJn soittamaan juurikin Frenzyn "Cry Or Die" biisin😉😊
Yleisö oli jälleen kerran saanut nauttia täysin rinnoin täydellisyyttä hipovasta keikasta.
Oli enää viimeisen rutistuksen aika tähän iltaan Roadmenderissä ja NYT uskoin, että näitä 2 edellistä suoritusta olisi lähes mahdoton ylittää.
KING KURT
Yksi legenda vielä uunista ulos. Valitettavasti onnistuin missaamaan King Kurt bändin Suomi keikat 80-luvulla. Vasta joskus 2000-luvulla näin heidät Tampereella Mavericks ryhmän Club Sin bileissä. Muistikuvat ovat hatarat, mutta en silloinkaanä kauheasti pitänyt.
Valitettavasti epäilykseni osui oikeaan, ei ollut King Kurtista haastajaksi vaikka illan pääesiintyjä olikin. Tottakai wreckin pit pyöri ja yleisö lauloi mukana. Itselleni jäi vaan valju kuva ja jotenkin epämiellyttävä olo Smegin esiintymisestä. Lähdimmekin kesken keikan puolenyön tienoilla katsastamaan Bear Pubin menon.
STAGE FRITE
Olen pitänyt heidän levyistään ja oli hauska seurata heidän naismaista pukeutumistaan sekä yleisön joukossa pyörinyttä höyhenpuku heeboa.
Bear oli ihan täyteen hakattu ja erittäin vaikea varmasti äänentoistonsa puolesta. Kapea L- muotoinen tila kun on.
Jotenkin vaan varmaan tuo haastava äänentoisto vei setiltä pohjaa pois. Lähdimme kiprakassa pakkas säässä tapsuttelemaan kohden majapaikka kaikkemme myös antaneina.
SUNDAY
Tällä kertaa tavoitteenamme oli nähdä Defiant Ones bändiä edes jonkun biisin verran. Siinä myös onnistuimme mainiosti ja pääsimme nauttimaan tämän meille uuden bändin maukasta neobilly soitantaansa. Mukava yllätys. Heidän levynsä oli kuultu aiemmin, siksi kiinnostikin nähdä myös livenä.
"They call it trash,they call it garage,they call it deadbeats,they call it sinalley, they call it sixties,they call it wandajackson but I CALL IT MUDD KLUB"
BOOM! JA VUODEN 2022 BEDLAM BREAKOUT TOTAALINEN YLLÄTTÄJÄ PALKINTO menee MUDD KLUB yhtyeelle. Kuinka kovin lämmittääkään tälläisten vanhojen rokki luiden mieltä nähdä lavalla kolme nuorta tulevaisuuden lupausta täynnä intoa ja nuoruuden energiaa. Pieni jännitys lahkeessa alussa, mutta loppua kohden vapautuen yhä enemmän.
Kuinka upeasti yleisö ottikaan heidät vastaan. Rumpali vasta kai 15 ja silti parempi kuin moni kokeneempi, naapurin kiltin nörttipojan oloinen ehkäpä 17-18 vuotias basisti irtautui kahleistaan loppua kohden. Hoitaen läpi setin tonttinsa mallikkaasti. 21 vuotias laulajatar hoiti siinä samalla kitaroinnit himaan tasokkaasi. Äänen kanssa vielä pikkaisen saa harjoitella.
Mutta silti jo nyt oikeasti hyvä keikka. Jos näin nuori bändi versioi onnistuneesti Sonics bändiä, niin on pakko nostaa hattua korkealle. Olipa mukava yllätys Sunnuntai iltapäivään. Heistä kuullaan varmasti vielä, jos jaksavat treenata lisää ja soittaa vuosiin tuleviin.
Jos joku kysyisi minulta joskus mitä on suora rujo ja rouhea rocknroll rankoilla soundeilla. Voisinpa kehoittaa häntä kuuntelemaan Dukes Of Bordello bändiä. Vaikka nimi valinta ei nyt mielestäni ihan paras ole, niin bändin taso vastaavasti korvaa moninverroin sen puolen.
Chip Whiten basso ryhdisti tiukasti raskasta kitarasointia.
Kitaristi laulajalla oli hyvää läppää ja soitti kulki tarkasti ja laulu sopi tähän tyyliin mitä parhaimmiten. Eikä onneksi ollut mitään siantappo örinää, vaan yksi todistus taas lisää miten tanakampatakin musiikkia voi laulaa hyvin ja silti se kuullostaa tylyn raskaalta. Tykkäsimme heistä ja nauteimme miten festareiden musiikillinen kirjo vain laajeni lisää Dukes Of Bordello bändin toimesta. Kiitos ja kumarrus.
HILLMANS
Setlist:Haul Me Out,Dog Man,Backwoods Boy,Blue Baby,Lazy Bones,Gonna Miss Me,Walkin In The Woods,Swamp Devil,Hey Old Kiddie,Baby Loves To Fight
Hillmans kuului itselleni ehdottomiin positiivisiin yllättäjiin 2020-luvun modernilla rockabilly psychosis & garage disease sekoituksellaan. Sussex'sta ponnistava ryhmä soittaa timmisti yhteen tai jopa kahteen😉😊 laulajan täydentäessä laadukkaan tason. Tahtoo ehdottomasti nähdä uudestaan,koska heidän settinsä jäi vähän puolittaiseksi kurnivan vatsan koettaessa saada ääntään kuuluviin.
Paikalla tauko ja me vaelsimme syömään. Ruoka mesta oli suht lähellä Park Inn Hotellia ja olipa kertakaikkiaan makoisat kotzonet ja niin täyttävät, että jäi vielä yöpalaakin siitä.
18.30 alkoi Bedlam Breakout #30 huikaiseva loppukiri.
SCARECROWS AKA
Setlist: Scarerow Man,Fungus Among Us,Diggin'My Potatoes,If I Only Had A Brain,Stuffing And Splinters,Itchin And Scratchin,Six Knucle Shuffle,Put A Bag On Your Head,Empty My Shack,Muddy Boot Stomp,Head On Backwards Baby-jazzzz guitar change-,Catfish Head -drums for guitar change-,Ten Heads Are Better Than One,I'm On My Way,Ten Gallon Hat,Hay Bale Betty,Aunt Sally(She) Said.
Yleisö mereen alkoi ilmestyä pikku juutti säkkipäitä kiihtyvällä tahdilla. Harvalla bändillä on vastaavia tuotteita myynnissä🤣
Huh, huh voinee todellakin täydestä sydämestään todeta "OLIPAHAN SHOW". Ehdottomasti yksi bileitten kohokohdista!! Monen muunkin mielestä, kuin meidän piskuisen kahden hengen Suomi seurueen. Monsters bändin tapaan kaksi huikeaa rumpalia keskellä lavaa, aivan lavan edustalla takomassa hurjaa beattiaan, joka loi dynamiittisen pohjan tälle thee waltons bo diddley rocknroll garage trash ilotulitukselle.
Yhtenä kurioseettina pisti silmään kontrabasistin pesukarhun häntä ja tyylikäs släppäys. Verge Walton osasi todella viihdyttäisen taidon soittamisen ja laulun ohella. Kaiken kuorrutti maukas positiivinen huumori ja koko bändin viimeisen päälle yhteen soittaminen. Täyttä hulabaoota ja bailaamisen juhlaa.
Ihan hurmoksessa otimme vastaan tämän ensi live raapaisun bändiin. Iso käsi heille ja yleisölle miten hyppäsivät mukaan tähän hullutteluun.
Valitettavasti FURIOUS bändistä tuli tälläisen iloittelun jälkeen pikkaisen välimallin bändi, joka tosin otti myös yleisönsä. Kovemmalla kädellä soitettua revival/teddy boy matskua. Periaattessa ok, mutta ei mitään spesiaalia.
WIGSVILLE SPLIFFS
KLUB FOOT klubin suosituimmat "gangsterit" tulivat ja ottivat niin helpon näköisesti lavan haltuun letkeän melodisella old school billyllään.
He ovat niitä bändejä, jotka osaavat tehdä soittamisen helpon näköiseksi. Soittavat biisit niin levyllä kuin livenäkin aivan samalla korkealla tasolla vuodesta toiseen.
Onneksi on ollut, niin onnekas, että on saanut nähdä heidät lavalla nyt 2 tai 3 kertaa. Positiivisuus ja soittamisen riemu loistavat myös heidän lava työskentelyssään. Mainittiinhan myös SUOMI keikan aikana, joka vain lisäsi nautintoamme lisää. Heittämällä kärkikastiin Bedlam esiintyjistä. Sitä mieltä oli myös aika iso osa yleisöstä. Tulihan sieltä kaikkien muiden klassikkojen ohella SE "AL CAPONE"❤
Mihin tämä aika on hujahtanut, sillä oli enää yksi esiintyjä ennenkuin oli aika sulkea ROADMENDER näiden kemujen osalta. Emme todellakaan osanneet odottaa millainen räjähdys olikaan vielä luvassa.
BAL AND THE GO GO MUCKS
Setlist:Come On Kid,Escalators,I Want My Woman-Keith on-,Blue Girl,The Cat,Catman,Dinosaurus,Hard Time Coming,Math Of Trend,Don't Breakdown-Keith off-How Much More,Wedding Ring,Peverted Justice,You Gonna Miss Me.....encore Satisfy You,Love Me, The Crusher.
En tiedä miten muilla oli tiedossa millä kokoonpanolla The Goo Goo Mucks vetää, mutta meille ainakin se oli totaalinen yllätys. Ihan tajuton kokoonpano, alkuperäiset: Bal-laulu,Keith Cockburn-kontrabasso sekä Mark Hosking-kitara + markin veli sähköbasso, ex-cannibals,vibes & tuhat muuta Johnny "Mother" Johnson-kitara & huuliharppu sekä ilmeisesti jo 80-luvulla välillä rummuissa ollut Joe Foster (toivottavasti nimi oikein🙄🤔)
"Come On Kid" biisistä alkaen oli päivänselvää, ettei nyt lämmitellä vanhoja hiiliä, vaan pistetään täydellä raivolla koko setti roihuun. "I Want My Woman" taasen teki viestin todellakin selväksi "mä haluun mun naisen!".
Bal oli uskomattomassa kunnossa ja löi 100-0 monet nuoremmat bändi liiderit maailmalla. Ei ihan jokainen keski-ikäinen tee samoja muuveja yhtä ketterästi päästen vielä omin avuin ylöskin ja siinä samalla laulun toimiessa timanttisesti. Koko bändi täydensi saundin saumattoman onnistuneeksi ja toimivaksi.
Voi vaan kuvitella millaista energia räjähtelyä Sting-Rays keikat ovat olleet 80-luvulla. Huh huh. Oli selvää , että Bal ehdottomasti nousi KING SALAMI herran rinnalle tapahtuman karismaattisin esiintyjä listalla.
Keith astui kontrabassoineen mukaan.Soitto vaan parani lisää "Blue Girl" kuullosti huikealta sähkö ja kontrabasson kera. Keith poistui sivulle "Don't Break Down" biisin jälkeen. Hänen kera vietimme myös historiallista hetkeä,Balin kertoessa miten olivat ihmetelleet jo aikoja sitten mikseivät ole koskaan soittaneet "Catman" biisiä livenä . Nyt korjatiin sekin vääryys uskomattoman tyylikkäästi.
"Wedding Ring" todellakin värisytti rakenteita ja villiinnytti yleisöä lisää. "You Gonna Miss Me" piti todellakin paikkaansa ME janosimme lisää ja saimme emmekä vaan, yhtä hätäistä, vaan kolme tajunnan räjäyttävää biisiä. En usko, että "Love Me" biisistä olisin koskaan kuullut yhtä raivokasta versiota. "The Crusher" oli aivan samoilla leveleillä ja liian pian tämä uskomaton kokemus oli ohi. Lisääkin olisimme halunneet, mutta aika loppui kesken. Koko tyylikkään setin kuorrutti Balin humoristinen ja miellyttävä tarinointi. Erittäin viihdyttävä keikka kiitos ja kumarrus.
Täydellinen lopetus Roadmenderin osalta huikeille, onnistuneille hyvänmielen bileille. Päätimme vielä kuitenkin käydä katsastamassa Bear Pubin
tarjonnan.
RED HOT RIOT
Setlist:Move To LA,This Boy Is Having A Nightmare,Bite Of Cherry,Ice Cold,Key To Lock,The Mask,I Wanna Be Yours,Masquerade,John I'm Only Dancing,Life You Get,We're In This Together,Too Late,Chillun Walk...encore Rock This Town.
Olihan se käytävä katsastamassa paljon lupauksia herättänyt Red Hot Riot. Joista kirjoitin jutunkin Big Beat-lehteen 2021. Heistä pursuaa paljon nuoruuden energiaa ja uutta kaivattua verta rakkaaseen sceneemme. Kyllähän he hyvältä kuullostivat, mutta eivät päässeet täysin oikeuksiinsa haastavan tilan vuoksi. Yleisö otti heidät omakseen kuitenkin. Itse haluan ehdottomasti nähdä heidät uudelleen. Tupa oli täysi iloisia bileiden päättäjiä. 3 biisin jälkeen meillä alkoi väsy painaa, joten oli lähdettävä unten maille. Varsinkin, kun luvassa oli maanantainen matkustuspäivä.
MONDAY
Pakkaukset kuntoon, aamupala, mukavat keskustelut KINGS OF HONG KONG pariskunnan kanssa ja haikeat jäähyväiset meidän majatalollemme. Junalla kohden Lontoota ja sieltä Heathrow-Helsinki lento...kotona olimme tiistai aamulla 02 väsyneinä, mutta onnellisina jälleen kerran elämyksiä täynnä ja ikimuistoisia hetkiä mielissämme.
Tahdomme kiittää BEDLAM CREW väkeä erittäin hyvin järjestetyistä ja tasokkaista bileistä. Roadmender,Bear ja Bedlam väkeä sekä yleisöä ystävällisestä ja lämminhenkisestä tapahtumasta, johon otettiin sisään upealla tavalla tälläiset ensikertalaisetkin🔝😊
Lämmin ja kiitollinen kiitos kaikesta Tobe ja Julie❤. Mahtava viikonloppu. Kiitos. Omasta puolestani suurin ja lämpimin kiitos rakkaalle vaimolleni Johanna Rastas parhaasta matkaseurasta mitä vain toivoa voi❤
Toivottavasti tapaamme vielä. Alla oleviin kuviin ja tunnelmiin lopetan tähän.
"There Is No Business Like Snow Business"🤣
WELLU RASTAS
Kommentit
Lähetä kommentti