RAYGUN COWBOYS

 

Vaahterasiirapilla kuorrutettua Psychobillyä: RAYGUN COWBOYS

Oh Canada! soinnut soivat vahvana tämän jutun aikana. Onhan käsittelyssä Edmontonin (Alberta) oma ylpeys Raygun Cowboys.

2000  ihan rockabilly triona syntynyt bändi on luonut matkan varrella nahkansa tyylikkäästi tuoden lisäväriä maukkaalla tavalla muuten pikkaisen pysähtyneeseen psychobilly sceneemme.

On puhuttu, että pitkät ja pimeät talvikuukaudet luovat vahvan pohjan tummanpuhuvalle musiikille. Ja niinpä tuo tuntuu olevan, kun esim. Suomessa niin kuin Kanadassakin on valtaisa määrä metalli bändejä. Eikä ole, niin kauhean kaukaa haettua, että sama ”kaava” sopisi myös psychobillystä puhuttaessa.

Tämä juttu laitettiin alulle tammikuussa 2021 bändin liiderin laulaja kitaristi Jon Christopersonin toimiessa ainoana puhemiehenä. Joten tässä jutussa kaikki vastaukset ja info on tullut hänen suustaan taikka oikeastaan kynästään. Hypätäänpä matkaan ja tutkaillaan mitä herra juttelee minun välijubinoitteni lomassa.

Covid

Tässä on kuuleman mukaan pyöritty kohta kaksi vuotta koronan kourissa. Totta, eihän se mikään vitsin asia ole ja kyllä todellakin kaipaa sitä ”entistä normaalia”, jolloin elämä oli vapaampaa ja esim. keikkoja ei jouduttu perumaan yhtenään.

Kuten kaikkialla muuallakin, niin myös Kanadassa on jouduttu painimaan kovimman kautta koronan kourissa. Albertan provinssissakin jouduttiin välillä laittamaan täysi sulku koko alueelle.

-Olemme todellakin eläneet erikoisia aikoja. Toivottavasti käynnissä olevat rokotukset antavat meille paremmat mahdollisuudet palata normaalimpaan elämään takaisin.

Kanadan hallitus on Jonin puheitten mukaan toiminut esimerkillisellä tavalla ja auttanut hädässä olevia.

-Valtio astui hienolla tavalla esiin aloittamalla avustukset ihmisille joilla ei ollut oikeutta normaaliin työttömyysturvaan, kuten esim. me muusikot ja muut viihdyttäjät. Näin saimme maksettua laskujamme ja kykenimme selviytymään edes jollakin tavalla. Kun ei ollutkaan enää tuloja esiintymisistä ja vastaavista.

Boomi kuihtuu kadotukseen

Ympäri maailmaa rockabilly eli uutta kukoistuskauttaan 80-luvulla. Stray Cats toimi tässä vahvana lippulaivana brittiläisten Crazy Cavan, Matchbox, Blue Cats, Polecats, Shakin’Pyramids jne. bändien ohella ja siinä isona lisänä rinnalla oli psychobilly boomi tietysti Meteors bändin johdolla.

Kanadassa tuota riemukulkua johtivat mm. Bop Cats, Nervous Fellas, Razorbacks sekä Jerry Jerry & The Sons Of Rhythm Orchestra bändit.

-90-luvun loppuun mennessä  Kanadassa kaukana olivat villit vuodet ja scenemme oli aikalailla hiljaiselossa. Aloittaessamme vuonna 2000 oikeastaan vain Deadcats ja Big John Bates  olivat esillä. Samoihin aikoihin meidän kanssamme aloittivat Gutter Demons (wellun huom. joka valitettavasti julkisti lopettamis päätöksensä marraskuun viimeisellä viikolla 2021), Matadors ja muutama muu.

80-luvun jälkeen parasta aikaa Kanadassa elettiin Jonin arvelun mukaan 2006-2012, jolloin mm. Demented Are Go,Meteors, Long Tall Texans musiikki oli löytänyt uudet kuulijansa myös Kanadassa.

Deadcats & Mike Tupelo

Raygun Cowboys vahvinta esikuvaa ja vaikuttajaa ei tarvinnut ruuvipenkissä kiristämällä kiskoa suusta ulos, vaan vastaus tuli kuin viagra apteekin hyllyltä.

-Puhuttaessa psychobillystä , niin ehdottomasti meille suurin vaikuttaja on ollut Deadcats . He olivat ensimmäisiä Kanadassa psychobilly musan parissa. Soittivat rockabillyä likaisesti kunnon trash meiningillä. Heidän keikkansa olivat todella willejä , joiden aikana mm. basisti laulaja Scooterin työkalu sytytettiin tuleen. He todellakin olivat aitoja ja alkuperäisiä scenessämme.

Deadcats bändistä löytyi myös Kanada musiikin tärkein mies eli valitettavasti jo edesmennyt kitaristi laulaja Mike”Mick Tupelo”Dennis (16.12.1956-11.12.2019) . Hän oli Deadcats bändin ja myös Flying Saucer Records lafkan perustaja. Hänestä on nähnyt vain positiivisia kommentteja. on puhuttu kuinka ystävällinen, lämmin ja perhekeskeinen persoona hän oli.

-Mick oli todellakin aivan huikea tyyppi. Oli aina auttamassa tosia ihmisiä tavalla tai toisella pyyteettömästi. Hän oli myös juurikin, se persoona, joka buukkasi meille ensimmäisen keikkamme Edmontonin ulkopuolelle. Se oli hänen kotikaupungissaan Vancouverissa. Keikka oli Marine Klubilla ja settimme huikeasti puolen tunnin mittainen. Hänen kuolemansa oli iso isku meille kaikille.

Elvistä äidinmaidossa

Jon Christopherson (laulu&kitara) musiikki innostus kumpuaa jo äidinmaidosta. Äitinsä näet kokkailun yhteydessä aina kuunteli Elvistä. Sisko puolestaan johdatti veljensä Stray Cats maailmaan ”Rant’n’Rave” levyn tahdein.

-Junnuna pyöritin taukoamatta, juurikin tuota Stray Cats levyä.

Innokkaana ja uusia tuulia haistelevana teininä Jon ei kuitenkaan tyytynyt vain yhteen musiikkityyliin. Hän haki elämyksiä ja tyydytystä, niitä kumpaakin hän löysi myös punk musiikista.

-Kävin aika paljon Edmontonin punk keikoilla, ennen lukiota ja vielä sen aikanakin. Sen intohimo, raakuus ja energia veivät minut kokonaan mennessään. Valloittaen minut kokonaisvaltaisesti.

Sielussa soi rockabilly

Rakkaus ei kuitenkaan ollut kuollut rockabilly musaan punk aikakaudellakaan. Paluu sen pariin tapahtui kunnolla taas lukion jälkeen, kun jossain kotibileissä soi ”Built For Speed” Stray Cats albumi. Se iski Joniin pajavasaran tavoin.

-En ollut kuullut heitä pitkään aikaan. Mutta noissa bileissä se vaikutti minuun jälleen ja sen jälkeen Stray Cats pyörikin vahvasti soittimessani. Tuosta hetkestä alkaen kävin punk bileissä cowboy bootsit jalassa ja kunnon rockabilly rasvaletti duunattuna. Olin varmasti aika kummajainen muiden silmissä, niissä kemuissa.

Alan levyjä oli kovin vaikea kuulemma löytää Kanadassa ennen internet aikaa. Perus SUN ja Chuck Berry levyt kuitenkin pikkuhiljaa löytyivät Jonin kätösiin. Sitten löytyikin todellinen helmi Reverend Horton Heat levy ”Liquor In The Front”. Tämä olikin SE käänteentekevä hetki Jonin tulevaisuudelle.

-Oli mahtavaa huomata miten Reverend Horton Heat yhdisteli tyylikkäästi rockabillyyn eri tyylilajeja. Ei aikakaan, kun tilasin Demented Are Go ”Who Put Granma Under The Stairs” levyn A&B Sound lafkalta. Kesti kuusi viikkoa ennenkuin se kolahti postilaatikkooni. Ensimmäisen kerran kunneltuani sitä ajattelin, “mitä helvettiä tämä on?”. En tiennyt miten minun olisi pitänyt suhtautua siihen, mutta kuitenkin jatkoin sen kuuntelua. En ollut ennen kuullut mitään vastaavaa. Lopulta se koukutti minut totaalisesti ja tekee niin yhä.

Punkkia Edmontonissa

Edmontonissa tapahtui muutakin kuin öljybisnestä ja legendaarisen Oilers lätkäjengin fanitusta. Punk scene oli varsin aktiivinen saaden aika helpolla nuorisoa mukaansa.

-Bändimme Raygun Cowboys sai todellakin alkunsa vuonna 2000 keskellä Edmontonin punk sceneä. Ei tietenkään sitä voi verrata mitä punk oli esimerkiksi Lontoossa suurimmillaan. Mutta meillä ei myöskään ollut vastaavia kahakoita, kuin siellä eri musiikkityylien kesken. Tottakai joka puolella maailmaa löytyy kusipäitä, joka sceneen ja ryhmittymään. Kuitenkin, jos meillä olisi ollut vastaavia ristiriitoja eri musiikkityylien välillä, niin varsin pian kaikki olisivat kuolleet pois. Minun vankka mielipiteeni on kuten koko Raygun Cowboys bändinkin, että musiikin pitäisi tuoda ihmisiä yhteen, ei erottaa heitä toisistaan! Alkuaikojen keikkamme olivat pääosin punk klubeilla ja tapahtumissa ja kattaukset olivat varsin avomielisiä tyyliin punk, rockabilly, ska ja gootti bändit jakamassa samaa lavaa samana iltana. (wellun huom. mahtavaa juuri noin sen kuuluukin olla, tosin väistämättä saattaa liian levällään olevista tyyleistä muodostua yleisössä ongelmia. Näyttävät Kanadassa olevan varsin fiksuja asian suhteen).

Alkuvuodesta 2020 Jon oli jälleen vahvasti tekemisissä Edmonton punkin kanssa, sillä hän sai kunnian toimia kiertue managerina SNFU bändille, joka on Edmonton legenda omassa kategoriassaan.

-Oli hienoa saada kokea myös tuota puolta musiikkihommissa. On aivan eri kiertää bändinjäsenenä kuin kiertue managerina. Siinä joutuu olemaan kaikesta vastussa, että hommat sujuisivat niin kuin on sovittu ja ajallaan. Välillä saa säätää kaikenmaailman lentoja, hotelleja sun muita raha asioita jne. Oli kyllä itselleni iso juttu ja samalla sai oppia myös oman bändin hoitamiseen.

Hokii & hevii

Kanadassa jääkiekko on yksi maan valtauskonnoista. Mahtaako maailmalta löytyä mitään muuta maata, jossa hallituksen istunto keskeytettäisiin tärkeän jääkiekkomatsin takia.

-Kun on kuukausia pakkasta -20 asteesta jopa neljäänkymmeneen asteeseen, niin ihmiset todellakin kaipaavat todellakin tekemistä ja viihdykkeitä pimeyden ja kylmyyden kestämiseksi. Talviurheilu ja varsinkin jääkiekko täyttävät tätä aukkoa vahvasti. Meille kanadalaisille musiikki on se toinen iso rentoutumisen muoto talvikuukausina. Siihen on helppo purkaa patoutumiaan, siksi hevi musiikki on varsin suosittua meillä Kanadassakin. Itse olen luukuttanut viimeaikoina (tammikuun 2021) paljon Iron Maiden sekä Judas Priest musaa kaamoksen ja koronan selättämiseksi.

Rockabilly trio

Raygun Cowboys aloitti ihan puhtaana rockabilly triona. Kuitenkin niin, että mukana oli vivahteita neo-ja psychobilly tyyleistä. Ikärajattomia punk keikkoja, siitä pikkuhiljaa siirtyminen baari keikoille ja kiertueille lämppäämään isompia nimiä. Tasainen keikkailu kehitti kuitenkin nuorta bändiä kokoajan.

-Alku oli tosi hyvä meille. Punk keikat anoivat laaja-alaista nostetta. Kuitenkin hyvän alun jälkeen tuli hiljaisempaa keikka rintamalla. Hyvän alun jälkeen hetken oli hiljaisempaa, kunnes onnekkaasti pääsimme tekemään lukuisia keikkoja mielestäni Edmontonin parhaassa klubissa nimeltään Sidetrack Cafe.

Alamaailman boogie

Raygun Cowboys ensiesiintyminen levyllä tapahtui Stumble Recordsin tupla CDllä Zombie Night In Canada vol.2 ”Hotrods” biisillään 2005. Omakustanne debyytti ”Underworld Boogie” ilmestyi 2006 ja oli samalla viimeinen levytys trio muodossa.

He tiesivät tehneensä ihan ok debyytin, mutta siltikin jotain puuttui ja se kaiversi mieltä.

-Pienen mietiskelyn jälkeen tulimme 2007 siihen tulokseen, että meidän bändimme suurentuu torvi sektiolla. Eka keikkamme uusitulla kokoonpanolla olikin meille aika iso tapaus, sillä pääsimme lämppäämään itseään Lee Rockeria tuota Stray Cats legendaa. Keikka oli loppuunmyyty ja me todellakin rokkasimme jengin ihan pähkinöiksi. Äänentoisto velhot olivat loihtineet meille huikeat soundit. Pystyimme vapautuneesti vyöryttämään uutta soundiamme hulluna joraavan yleisön niskaan tuollaisissa olosuhteissa.

Bändi sai siis yleisöltä erittäin vahvan kannanoton torvi sektion puolesta. Selkeä napakymppi. Oma tyyli oli siis löytynyt ja he erottuivat muista kilpailijoistaan. Itselläni mieleen tulevat uudelleen kasattu Australian Casino Rumblers, valitettavasti jo edesmennyt hulppea Kings Of Nuthin’ (USA) sekä tietysti Saksan oma ylpeys Paddlecell. Eikä toki unohtaa sovi legendaarista King Kurt hulabaloo ryhmää, vaikkei heillä olekaan kuin foni torvi puolelta kokoonpanossaan.

-Keikan jälkeen Lee Rocker tuli sanomaan meille ” Jon, te olitte todellakin mahtava rokki bändi!” ..huh mitä muuta sitä tarvitsikaan nuorena bändinä kuin kehut yhdeltä Stray Catiltä!!

Mad Bomber Society

Raygun Cowboys ilmeen totaalisesti muuttanut torvi sektio löytyi Edmontonin Mad Bomber Society ska bändistä.

-Kun esittelin asian heille, ensi kommentti oli ” nyt joko mennään metsään, niin että rytisee tai sitten tästä tulee jymymenestys”. Niinhän siinä kävi, että tyytyväisinä saimme todeta jälkimmäisen vaihtoehdon olleen lähempänä totuutta!

Nate Conolly ja Mike Johnson olivat ensimmäiset torvi orginaalit bändissä. Pian perässä mukaan tuli Johnny McCormack.

-Johnny on yhä mukana. Valitettavasti Nate ja Mike olivat perheellisiä ja omia uriaan rakentavia miehiä, joten he eivät voineet kiertää kanssamme isommin. Hyvä uutinen taasen on se, että he tulevat tekemään kanssamme muutaman spesiaali keikan 2022. Tällä hetkellä (joulukuu 2021) kokoonpanomme on siis: Jon Christopherson- laulu & kitara, Brett Reid- rummut, Aaron (Zerk) Naveau- kontrabasso, Zach Semanuik- trumpetti, Mike Androschuck- vetopasuuna sekä Johnny McCormack- vetopasuuna.

Road To Rack And Ruin

Hei onko teillä hetki aikaa puhua orkesterista nimeltään King Kurt. No ainakin Jonilla näyttäisi innokkuutta ja aikaa olevan.  Eikä myöskään unohtaa sovi Long Tall Texans vaikutteita bändiinsä.

-Luukutin antaumuksella King Kurt albumia ”Road To Rack And Ruin”. Lumouduin siitä täysin ja varmasti heidän upea foni sointinsa jäi jotenkin kytemään alitajuntaani.

 

Terävät kynät penaalissa

Oli kuulemma vapauttavaa miten paljon lisää ideoita ja laajuutta sai  kirjoittamiseen torvien tulon myötä.

-Voin aloittaa sisuksesta ja laajentaa sitä pikkuhiljaa rakennusvaiheessa. Musiikki kuhunkin biisiini syntyy ensin päässäni, sitä seuraavat nuotit, melodia ja muu rakenne. Melodiaan sopivat sanat löydän seuraavaksi ja siinä vaiheessa vien raakileen treeneihimme hiottavaksi. Lisäämme jammailun ohessa torvet ja välillä jotain spesiaalia. Tärkeintä on löytää, joka biisille juurikin oikeanlainen tunne ja fiilis.

Eurooppa

Raygun Cowboys teki ensimmäisen Euroopan kiertueensa 2010. Oli kuulemma ollut joitakin joiden mielestä he eivät olleet psychobillyä, vaan ska’ta.

-No me olimme erimieltä asiasta. Mielestämme soundi syntyi ihan lunnollisesti torvien tulon myötä. Katsoimme vain, että mihin suuntaan se mahtaa lopulta johtaa. Toisella levyllämme löysimme tyylimme. Kokoajan koetamme pikkaisen kehittää kuitenkin tyyliämme, ettemme jämähdä paikoillemme. Itselleni tällainen tekemisen tapa sopii enemmän, kuin hyvin.

 

-Kyllä kaipaa jälleen kiertueelle ja tiedäthän, että loppupuolella kiertuetta vani haisee kolme kertaa pahemmalta kuin normaalisti, heh.

Kuudesti laukeava hyllyssä

Raygun Cowboys on ehtinyt saada ulos 6 albumia.

-Olemme tosiaan tehneet tähän mennessä 6 albumia, seuraava on jo työn alla, mutta alla pieni listaus jo tulleista levyistä:

”Underworld Boogie” 2006 (omakustanne)- ”me nuoret ja innokkaat soittajanalut yritimme olla bändi”.

”Raygun Cowboys”      2008 (Stumble Records)- ”yritimme selvittää miten olla bändi torvisektiolla, miten kirjoittaa omia biisejä ja miten esiintyä”.

”Cowboy Up!”              2012 (Stumble Records)- ”nyt olimme jo hyvin yhteen nivoutunut nippu. Takana oli kiertueita, tiesimme sopivimman tavan tehdä omia biisejä ja oli entistä normaalimpaa olla torvilla vahvistettu psychobilly bändi”.

”Heads Are Gonna Roll” 2015 (Stomp Records)- ”eka levymme Stomp yhtiölle. Olimme selkeästi kehittyneet lisää edellisestä levystämme”.

“Cowboys Code”          2017 (Stomp Records)- “ tiesimme miten toimia studiossa. Olimme myös soittajina parempia”.

”Blooded But Unbroken” 2019 (Stomp Records)- ”tässä kulminoituu kaikki se mitä olemme oppineet 20 vuoden aikana bändinä! Olin 25-vuotias eka levyn ilmestyessä ja nyt 40. Elämää on tullut nähtyä ja se kokemus näkyy myös kirjoittamisessani”.

Elämänmakuisia tarinoita

Kiertueilla sattuu ja tapahtuu, kuten on tunnettua ja  aika monet tarinat jäävät kertomatta meille ulkopuolisille. Joitakin onneksi myös kerrotaan iloksemme ja ihmeteltäväksemme. Yllättäen tässäkin jutussa Demented Are Go orkan vanha huru-ukko Sparky on päässyt yhteen tarinaan pääosaan.

-Muutama vuosi sitten olin takahuoneessa Sparkyn kanssa drinkeillä Psychobilly Meeting festareilla. Yht’äkkiä hän alkoi hyppimään hulluna ja selkeästi lävisti jotakin. Kohta kuului huuto ”sainpas sinut”..hän oli aloittanut taistelun muurahaisia vastaan. Pyöri ympäri huonetta ja poltti kaikkia löytämiään muoveja, häätääkseen muurahaiset takahuoneesta. Olin kuolla nauruun tuota sekoilua seuratessani.

Omien idolien tapaaminen on esiintyvälle muusikollekkin aina kova juttu. Välillä kohtaamiset ovat hyviä ja välillä suuria pettymyksiä. Tällä kertaa ilmassa oli onnea ja tunnetta siitä, että tavallisia tässä kaikki ollaan.

-Muistini syövereistä tulee mieleen myös aamuyöllä suoritettu ateria McDonalds raflassa yhdessä omien idolieni kanssa. Olimme aika hyvässä ja nälkäisiä saapuessamme sinne Long Tall Texans bändin kanssa. Siinä odotellessa huomasi sen, että ei ole väliä kuka olet, niin silti saatat haluta keskellä yötä McDonalsiin syömään.

Kohti uutta

-Olen alkanut uuden levyn työstämisen. Saa nähdä josko pääsisimme vielä ennen joulua studioon. Tarkoitus olisi saada uusi uunituore julkaisu ulos keväällä 2022. Sitä olisi hyvä, sitten ottaa mukaan toivottavasti toteutuvalle kiertueellemme, siellä Euroopassa. Olisi hienoa saapua myös Suomeen. Koettakaa jaksaa punnertaa läpi kaikkien näiden koettelemusten ja eipä aikaakaan , kun yhdessä taas ulvomme kuutamolla!!!

Muistakaa: ”The Edmonton Oilers 1980’s Dynasty team. Live Long and Prosper!!!”.

Loppuun vielä Jon totesi Reverend Horton Heat Jimin kiteyttäneen parhaiten kiertämisen jujun. ” Ei ole mitään korvaavaa, sille kun pääsee jälleen Vanilla rullaamaan tielle!”.

Eipä sitä paljon paremmin voisikaan sanoa. Eikä myöskään ole hienompaa, kuin saada kohdata (vaikkakin vain somessa) luonnikkaita soittajia tyyliin Jon Christopherson. Kiitos ja kumarrus.

Päivitystä toivottavasti pian.