HOUSE OF OLAF

           OLAF GOES PSYCHO




Aprillipilaako:

-Aprillipäivä valikoitui bilepäiväksi oikeastaan siksi että minulla ja Lassi Toropaisella, joka on toinen järjestäjistä on synttärit viikon välein maaliskuussa ja tuo 1.4 oli sopiva päivä myös useimman bändin sekä tietenkin itse paikan kalenteriin. Savonlinnassa on myös matkailullisista syistä kaupungin kokoon nähden huomattava hotellikapasiteetti.



Taustalla pitkä ystävyys:

-Olemme Lassin kanssa noin kymmenenvuotiaasta tunteneet ja muutama vuosi sitten päätimme, että järjestetään yhteiset nelikymppiset, kun ne lähekkäin ja musiikkimaku hyvin samansuuntainen. 

Nuorempana harrastettiin samoja urheilulajeja ja musisoitiin bändeissä. Sulkavalla oli kova rockabilly ja yleensäkkin nuoria kiinnosti alakulttuurit. Bändejä mitä kuunneltiin oli tietenkin monia teddyboy rock&rollista, Hurriganesiin, psychobillyyn jne. Long Tall Texans oli yksi merkittävä. Alun perin bileiden kokoluokka ei ollut suunniteltu tällaiseksi. 

Suunnitelma oli että järjestetään kaveriporukalle bileet jossakin lähellä Sulkavaa. Savonlinnaan kuitenkin avautui kesällä 2022 House of Olaf vanhoihin veturitalleihin. Lähdimme neuvottelemaan heidän kanssa jo ennen kuin paikassa oli yhtään livekeikkaa soitettu, riitti kun näki paikan sisältä, niin me tiedettiin että tämä homma toimii ja kun Olaf Brewery omistajana oli myötämielinen homma oli selvä. 

Muutettiin suunnitelmaa, että nyt muuten järjestetään vähän isommat kemut, isolle porukalle.

Bändi kattaus muodostuu:

-Meillä ei ollut suoranaista 'juuri nämä bändit pitää saada' visiota, vaan neuvottelimme useiden bändien kanssa. Halusimme illan joka koostuu psychobillysta ja nimenomaan monipuolisesta psychosta. Jo aiemmin mainittu LTT tulee sieltä nuoruuden suosikeista ja he ovat luoneet koko ajan uutta matskua myös. 

Gorilla on ollut aina oma suosikki ja ehkä hieman harvinaisempi vieras täällä. Epileptikit tuli Lassin ehdotuksesta, heillä on uniikki tyyli ja Graveyard Johnnys on myös pitkäaikainen suosikki. 

Mietittiin illan kokonaisuutta ja myös sitä miten bändit on Suomessa vierailleet, että kiinnostus myös yleisössä heräisi. Oli myös monia muita uusiakin hyviä bändejä, mutta päädyttiin nyt tällaiseen kattaukseen. 

Meille ei ihan se ns. raskain psycho vaikka vrt. Banane Metalik uppoa, vaan enemmänkin sellainen missä myös rockabilly on mukana. Vaikka monipuolisesti musiikkia tuleekin kuunneltua. Niin kuin sanotaan 'there's only two kinds of music Rock and Roll'

Bändien kiinnostus:

-Todella hyvin oli bändit mukana heti alusta asti, itse on jonkin verran kierrelleenä tietysti tietoa mitä bändit arvostaa ja haluaa, kun keikalle lähtee, niin siitä oli tietysti apua kun kerrottiin kokonaisuus jo heti ensimmäisenä. 



House Of Olaf:

-Paikkana House of Olaf on kyllä huikea. Tosiaan vanhaan vaturitalliin rakennettu rock-clubi joka ei häviä Lutakolle, Tavastialle tai vastaavalle. Iso lava, huippu äänentoisto ja tila joka soi hyvin. Yleisöä voidaan ottaa vajaa 500 henkeä kun terassi on käytössä, se luo kyllä loistavat puitteet. Etsittiin paikkaa, jota ei muokata live soittoon silloin kun bändi-ilta on, vaan sellaista joka on tehty bändejä ja niiden katsomista varten, takahuone fasiliteetteja myöten.



Olavinlinnan syleilyssä:





-Savonlinnassa on alan bändejä vuosien varrella käynyt mm. Restless, Carlos&Bandidos, John Lindberg trio, jonkun verran itse buukkailin bändejä erääseen nyt jo lopettaneeseen baariin siellä oli mm. Ellis&the Angry Teens, Vulture Club, Rat Cats tulee nyt äkkiseltään mieleen. Porukkaa täällä alueella kyllä on jotka diggailee tämän tyylisestä musiikista, ja toivotaan että saadaan porukka paikalle. 

Nyt on hyvät hotellipaketit ja hyvin on liput lähteneet liikenteeseen, nyt otetaan vielä viimeisen kuukauden loppukiri. Hotellipaketteja varatessa kannattaa ottaa huomioon että myös perjantain saa yhtä edullisesti kun lauantain, koska kyllähän Savonlinnassa on katseltavaa mm. eräs kuuluisa linna. Kaupunki on saarille rakentunut, ja ilman kotiinpäinvetämistä yksi Suomen kauneimpia varsinkin kesällä.

Jatkoakin ehkä:

-Meillä on tarkoitus järjestää kaikille todella hauskat bileet ja katsotaan, jos porukka tykkää niin ei jatkoakaan ole pois suljettu. Kevätkaudella ja varsinkaan täällä suunnalla ei ole liikaa alan kemuja.

Piste iin päälle:

- Loppusanoina toivotamme kaikki tervetulleiksi Olaf Goes Psychooo -bileisiin, taatusti yhteen Suomen parhaista live mestoista.

Words for band:

GRAVEYARD JOHNNYS:



-Latest news of GJ?

We've been laying low for a while, dipping into a festival here and there if it looks good. Things have changed a lot for us in these past few years so we are still working things out really.

- You coming to Finland for Olaf Goes Psycho party... have you ever been in Savonlinna?

No this will be our first time, at least I think so anyway. We've heard it's a great place and the castle is cool. 


-Your regards to people who coming to that party..what we can waiting for bout your gig?

We are always excited to come to Finland, it has always been a favourite of ours and we have met some lovely Finnish people over the years! I'm looking forward to a few shots of that horrible drink that tastes like licorice and seeing some old mates. Kiipis Perkele!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BEDLAM BREAKOUT

COFFINSHAKERS: Graves, Release Your Dead Tour

BLACK DEVILS