COFFINSHAKERS: Graves, Release Your Dead Tour
Lopultakin 16 vuoden jälkeen uutta äänitystä Svart Recordsin kautta ulos saattanut Coffinshakers päätti juhlistaa harvinaista herkkua levyn julkaisu kiertueen muodossa.
Kiertue alkoi kotimaansa Karlstad kaupungissa 09.09.2023 jatkuen Suomen puolella 14.09.2023. Bileet olivat Tavara-asema paikassa Tampereen rautatieaseman kupeessa. Illan lämmittelijöiksi oli buukattu Black Magic Six ja Garbagemen.
Olimme todenneet vaimoni kanssa Tavara-aseman toimivaksi paikaksi loppuunmyydyillä K-40 discoilla. Nyt sitten saimme kokea miten mesta toimii live tilanteissa. Eipä sen puoleen ollut pettymistä, hyvät soundit, tilaa oli ja ei tarvinnut tiskeillä jonotella. Mielellään näkisi tälläisiä vastaaviakin tapahtumia lisää Tavara-asemalla. Molemilla puolilla salia myös parvet joista hyvät näkymät lavalle.
Illan avaajaksi oli buukattu Black Magic Six duo. Jotenkin ennen mulla on mennyt tämä bändi ohitse, mutta nyt keskityin heihinkin paremmin. Rujon raakaa räme garagebluesia herrat jakelevat täsmä annoksina setissään. Itselleni ainakin toimi mitä hienoimmin heidän settinsä ja mukana oli sopivasti myös pilkesilmäkulmassa läppää, joka väkisinkin sai hymyn huulille ja positiivisia viboja kehoon. Soundissaan on myös lähestymispintaa Monsters bändiin.
Pieni encorekin pamahti hyvästä setistä kiitokseksi. Tässä olisi oiva bändi esim Bedlam ja Pineda festareille. Settinsä aikana alkoi pikkuhiljaa valua lisää väkeä sisää ja se jatkuikin aina Coffinshakers keikkaan asti niin mukavissa merkeissä, että lopputulemana ainakin vaikutti olevan torstai- illaksi hyvin väkeä paikalla.
Sopivasti paikalla oli myös ystäviä, joiden kanssa sai heittää joutavia jorinoita ja läppää. Keikkojen plus puolista antia aina nuo sosiaaliset hetket. Kaiken huipensi vieläpä oma-aloitteelisesti meille hienosti tarjottu kyyti himaan tapahtuman jälkeen. Tyylikkäästi Jenkki rassilla kruisaten.
Illan sana musiikillisesti oli rujon raaka melankolinen underground tyyli, jossa jokainen bändi oivasti täydensi toinen toistaan.
Garbagemen, tuo Suomi scenen kulttibändi ja Tampereen lahja maailmalle on ihastuttanut ja vihastuttanut jo hamalta 80-luvulta lähtien. Edes lahjakkaan taiteilija sielun Billy Niemisen valitettava poismeno ei pysäyttänyt tahtia. Kun bändin taustoista vieläpä löytyy mm Butchers, Basementones ja Son Demon & Holy Boys yhteyksiä, niin ei tarvitse ihmetellä oman genrensä asiallista suorittamis tasoa Garbagemen bändiltä.
Mitä se sitten on SE Garbagemen soundi onkin vähän vaikeampaa kuvailla. Välillä tuntuu, että on melkoista häröilyä ja sekameteli soppaa trash,garage ja psychobilly elementtejä yhdistellen Sting-Rayseistä punkkiin ja kaikkea siltä väliltä.
Varmasti joillekkin tuo kaikki on aivan liikaa, mutta monelle taas rautaa eikä suinkaan roskaa ja aina arvostettavaa sekin miten löytyy bändejä jotka jatkavat marginaalissa ihailtavasti crampsien "tee se itse hengessä".
Me ainakin vaimoni kanssa pidimme ja ei bändi voi olla huono, jos encore ja setti päättyy Cavanin "Rockabilly Rules Ok" biisiin. Vellun eläytyminen ja karisma nitoo kasaan koko paletin. Garbagemen otti yleisönsä ja lauteet olivat kuumat illan pääaktia varten.
Coffinshakers tuli mustissaan ja otti yleisönsä tyylikkäällä tumman puhuvalla melankolisella kantrillaan. Välispiikeissä oli tyyliä ja otetta, joista väkisinkin tuli hyvälle tuulelle. Tottakai osalle yleisöä ei maistunut, mutta suurimmalle osalle kuitenkin todella vahvasti.
Coffinshakers värittää "haudantakaiset" tarinansa leirinuotio tyyliin eikä suinkaan liian vakavasti ottaen. Jokainen soittaja on oma vahva persoonansa lavalla.
Heh olikohan "notre damen kellonsoittaja" kitaristi krapuloissa, kun muutamissa biisien aluissa oli pikkaisen hakemista🤭Yllättävää muuten, niin särmältä ja tasokkaalta kitaristilta.
Rumpali tyylikäässä valkoisessa solmiossaan takoi juuri sopivan biitin joka väliin, jätävän kylmähermoinen basisti piti ilmeensä jälleen paremmin kuin Englannin kuninkaalisten vartijat.
Väkisinkin herran toiminta alkaa hymyilyttämään..lopun encoressa irtosikin jo pienoinen hymykin. Hoiti tonttinsa tasokkaasti. Laulaja Rob Coffinshaker äänineen on kuin tehty tumman kantrin esittämiseen.
Mahtavaa tyylitajua ja tarinan kerrontaa biiseissään.
Herroilla oli sopivassa suhteessa hitaita ja nopeita paloja. Olipa erittäin miellyttävä torstai-ilta työviikon lomaan. Live musiikki parhaassa seurassa on vaan jotain, niin huikeeta❤️🎶🎶
Kommentit
Lähetä kommentti