BOPTIZED

 

SON DEMON & THE HOLY BOYS

Monipuolinen tietämys musiikki maailmassa ja sen sisäistämisen pitkä oppimäärä on jalostanut Mikko Rannasta melkoisen kävelevän tietosanakirja opuksen, josta me monet saamme ammentaa itsellemme tietoa menneistä ja tulevista. Niin kävi nytkin, kun sain juurikin häneltä tietää Son Demon & The Holy Boys bändistä ensi keikkansa jälkeen lähes tuoreeltaan.

Pikkaisen muistia kaiveltuani mieleeni juolahti "eikös Vellulla ollut joku Son Demon viritelmä jo vuosia sitten?". Muutaman livekeikan ja Bluelight Recordsin single julkaisun jälkeen oli selvää, että kyllähän nämäkin herrat on saatava blogiini jututettavaksi. Intoa juttuun lisäsi uutiset 20.10. julkaistavasta debyytti albumista " Boptized". 

Meille Suomi rockabillyn ystäville tarjoillaan melkoista herkkua kaksinkappalein, kun Bluelight Records julkaisee samaa päivänä myös Hi-Speed Rockets bändin albumin. Mutta päästetäänpä nyt ääneen itse pelimannit. Oletteko valmiit, sillä nyt päästetään irti Son Demon & The Holy Boys, eikä kasteelta voi välttyä.

-Sori karvamikki puuttuu, mutta muuten lainaan kylmästi legendaarista urheilutoimittajaa Kari Mäntyä ja kysyn "miltä nyt tuntuu", kun "Boptized" kaste on suoritettu järvessä? Oletteko nyt valaistuneita?

Iikku: Joo, bändi tuntuu nyt löytäneet ns. punaisen langan ja fiilikset ovat katossa levyn julkaisun alla!

-Miltä maistui kastemalja? Roiskuiko rinnoille?

Iikku: Kuvauksissa maljassa oli vain vettä, mutta kuvausten jälkeen pidetyssä karonkassa maljasta löytyi jo muutakin nestettä ja saattoi roiskua vähän rinnoillekin!

- Palataanpa pikakelauksella taaksepäin toviksi eli Son Demon & The Holy Boys "holy cow" sanoisi somerolainenkin ja kysyisi eli mikä? Triona, kun esiinnytte, niin teillä jokaisella pelimannilla on ollut varsin erilainen tie  ja monipuolisuuttakin on löytynyt enemmän kuin monella muulla yhteensä. Olkaapa ystävällisiä ja avatkaapa lisää taustoistanne?

Iikku: Basisti Iikku Riepposella musan diggailu alkoi 6. luokan kesälomalla kun joukkuekaveri laittoi Ruotsin pelireissulla soimaan juuri julkaistun Stray Catsin "Gina"- kappaleen. Tästä innostuneena alkoi musiikin ahmiminen kirjaston levyosastolta sekä vanhempien rokkareiden c- kasetti/ vinyylikokoelmista.

Catsien jälkeen kiinnostus keskittyi 50- luvun artisteihin kuten Cochraniin, Vincenttiin ja Burnetteen. Yläasteella iski neo-/ psychobilly vaihe, joka kesti yli kaksikymppiseksi asti. Paluu perinteisemmän billyn pariin tapahtui oikeastaan muutettuani Mikkelistä Tampereelle vuonna -99 ja tällä hetkelläkin suurin kiinnostuksen kohde on juuri noissa varhaisimmissa artisteissa ja kappaleissa.

Vellu: Mulla alkoi musadiggailu myös ihan skidinä. Elviksen ja Hurriganesin kautta suoraan syvään päätyyn - rockabillyyn. 

Kyllä mä diggailin Pelle Miljoonaa ja Ratsiaakin, mutta siitä ei oikein voinut puhua silloin vuonna 1980. Homma oli niin jakaantunutta silloin. Mutta eka bändi oli jo silloin missä lauloin, bändi nimeltään Rhythm Bound ja soitettiin rock’n’rollia 50’s stailiin ja rockabillyä. Oli siellä jotain omia biisejäkin. 

Sitten tutustuin näihin tampereen psychobillyjätkiin joita ei montaa ollut joskus vuonna 85, ja niillä oli tää bändi nimeltään Fresh Flesh joista tuli sitten Garbagemen. Billyn ja Rikin kans painuttiin silloin niiden treenikämpille kun kaikki digattiin Sting-Raysiä ja ruvettiin vaan skulaan niitä biisejä. Sit Billy soitti viikon päästä et tehdään homma uudestaan ja otettiin mun systeri soittaan bassoo siihen ja Billy teki sanat suomeksi, siitä tuli sitten Banaani-miehet. 

Myöhemmin sitten liityin Garbagemeniin ja kun se lähti tauolle, niin Billyn kanssa Voimaryhmään. 

Kaikenlaista outoo musasettiä on ollu muissakin väleissä, mutta diggailu juurimusaan ei ole ikinä niin sanotusti kirvoittanut otettaan.

- Lisäväriä bändiinne tuo nyt jo lähes legendaarinen kynätaituri Mikko Aaltonen, joka ensisysäyksensä kirjoittamiseen sai vieläkin legendaarisemmassa Pink Thunderbird lehdessä joskus kivikaudella. Mikä onkaan hänen roolinsa Holy Boys retkueessa?

Mikko: No vitsinä minua kutsuttiin alussa manageriksi. Mutta jos rehellisiäollaan, ei tällainen bändi, joka ei ole kenellekään mikään oikea bisnes, mitäänoikeaa manageria tarvitse. Eikä minulla toisaalta olisi toimittajan töiden ohessa edes aikaa sellaiseentyömäärään,mitä”oikeamanageeraaminen” edellyttäisi.

Mun ajatuksen pohjalta bändi sai alkusysäyksensä ja autoin bändiä saamaan levytyssopimuksen ja kävin mukana alkuvaiheen treeneissä, mutta nykyään seurailen enemmän sivusta. Homma toimii oikein hyvin niin. Kysyttäessä toki sanon yhä mielipiteeni esimerkiksi uusista demoista.

-Miten missä, milloin ja miksi tämä kaikki iloisen letkeä hupi oikein sai alkunsa?

Mikko: Ajatuksen tasolla sinä iltana, kun muutin Helsingistä takaisin Tampereelle. Muuttoporukkaan kuuluneen Son Demonin kanssa päädyimme muuttopäivän iltana Telakalle katsomaanmainiota helsinkiläistä rockabilly bändiä  The Hip-Shootersia. Siinä bändiä katsellessa iski ajatus kuin salamana taivaalta: olisipa kiva, jos Tampereellakin olisi paikallinen alan bändi, jonka keikkoja voisi käydä katsomassa kotikylällä. Sellainen puuttui. Ajatus jäi muhimaan, kunnes vuotta myöhemmin tajusin, että voisiko…kannattaisiko…no totta kai. 

Vellu ja Iikku pitää esitellä toisilleen! Tuntui käsittämättömält,etteivät tyypit olleet edes tavanneet toisiaan koskaan. Molemmissa miehissä kun oli samanlaista sisäsyntyistä luovaa hulluutta sekä rakkautta rockabillyyn.

Järkkäsin treffit Telakan yläkertaan ja ensimmäisen kahden tuopin jälkeen uudet kaverukset paiskasivat kättä päälle, että ”lähdetään kokeilemaan”.

Edelleen seuraavien kahden tuopin jälkeen Iikku oli soittanut Ylöjärvelle ja puhunut Viljamin mukaan, vaikka kukaan meistä ei tuntenut koko miestä.

Tietynlainen tuoreus soittoon tulikin varmasti myös sitä kautta, että kaikki soittajat olivat toisilleen uusia tuttavuuksia.

- Son Demon esiaste nähtiin jo vuosia sitten Aitoon Juhannus Jamboreissa, olisiko ollu 1997..itse ainakin nautein kybällä jo silloin soitostanne. (Arkistojeni pienen kaivelun jälkeen löytyi vahvaa faktaa,että kyseessä oli 35. Rock'n'Roll Jamboreet 01.07.-02.07.1994 kun tuon lempinimi kaimani kanssa arvottiin vuotta😉)...mihin yritys kaatui silloin?

Vellu: Ihan varma en vuodesta ole, koska se oli villiä aikaa. Veikkaan kuitenkin,että olisi ollut vuosi 1995. Bändissä oli Olli Ahonen rummuissa, Jukka Manna Manninen bassossa, Sami Roine skitassa ja mä laulussa. Bändi oli Samin idea,jossain baarissa kysyi multa että olisko kiinnostusta lähteä vetään rockabillyä.

Aika lyhyt aika se oli kun sitä tehtiin, ehkä rontti puoli vuotta, yks demosessio ja varmaan alle 10 keikkaa. Sami ei sitten halunnut jatkaa ja homma kuivui siihen.

- Osan kuulijoista on vahvasti varmasti yllättänyt Vellu sinun taitosi vetää orggis rockabillyä tyylillä huolimatta vahvasta ska/psychobilly taustasi..mitenkäs itse tämän näet?

Vellu: Haha! Siitä sopasta se on ammennettava missä sut on keitetty. Tämä laulutyyli on kuitenkin se ensimmäinen mitä opettelin junnuna ja mistä diggailin. Kiva jos se kelpaa ihan kuunneltavaksi asti!

- Lopulta alkuun päästyänne meno on ollut aika vakuttavaa..mitenkäs itse summaatte tämän alkutaipaleen?

Vellu: No me otetaan rennosti vaan ja kuunnellaan toisiamme, sanan kaikissa merkityksissä. Eli mitkä ovat toisten omat mielihalut ja jutut millaista halutaan tehdä, ja tietty herkällä korvalla soittaessa.

- Hyvä alku toi myös aika äkkiä diilin Mika Myyryläisen upean Bluelight Records lafkan kanssa..mitenkäs tämä yhteistyö sai alkunsa ja lopulta niitattiin sopimukseksi?

Mikko: Olen ollut Bluelightin Mikan kelailuille sellainen squash-seinä jo vuosien ajan. Me on tunnettu toisemme varmaan jo parikymmentä vuotta aina niistä ajoista, kun mä olin duunissa Rumba-lehdessä ja Mika Sony Musicilla.

Mika usein esimerkiksi kysyy mielipidettä jostain tulevasta julkaisusta tai mahdollisesta sainauksesta ja sitten yhdessä on puntaroitu asian vahvuudet,heikkoudet ja riskit. 

Mun näkemykset eivät varmasti ole koskaan vaikuttaneet mihinkään, mitä Mika on päättänyt tehdä, mutta hän tykkää kuulla muiden ihmisen näkemyksiä. Olen myös saanut kunnian kirjoittaa muutamiin Bluelight-levyihin kansitekstejä. Tältä pohjalta tuntui luontevalta soittaa Mikalle bändin ensimmäisiä demoja, varsinkin, koska itse uskoin niihin. Ja Bluelightin tallissa oli ehkä juuri tämän tyylisen rockabilly-bändin mentävä aukko. Sovin tapaamisen tamperelaisen huoltoaseman kahvilaan, missä pidin myyntipuheeni. Aluksi Mika oli epäileväinen, kuten kunnon mogulin kuuluukin olla. 

Mutta mitä enemmän Mika kuunteli kotonaan demoja, sitä enemmän hän sai bändin ideasta kiinni. Kesällä 2021 sitten kutsuttiin Mika Tampereelle terassikahveille tapaamaan bändiä ja samassa sovittiin ensimmäisen EP:n tekemisestä. Tehtiin suusanallinen levytyssopimus. EP saatiin tehtyä aikataulussa ja se sai hyvää palautetta, mikä sitten edelleen lisäsi Mikan luottoa albumitasolle siirtymiseen.

- Olemme siinä näppäimillä, että debyyttialbuminne "Boptized" julkaistaan aivan pian...miten levynteko on edennyt ja miten työskentely studiolla on toiminut..onko ollut monta studio päivää ja missä olette sitä työstäneet?

Iikku: Levytyssessio olikin aikamoinen :) Saimme kovan työn tuloksena miksatut materiaalit valmiiksi deadlineen mennessä Blueligh Recordsille vaikka matkan varrelle mahtui monia vaikeuksia. Olimme jo nauhoittaneet valtaosan materiaalista, kun tajusimme, että nauhalle oli tarttunut musiikin lisäksi mitä eriskummallisimpia napsuja ja pöhinöitä. Näitä ei saatu enää tietenkään pois, joten suurin osa biiseistä piti nauhoittaa uudestaan. Kunolimme jo loppusuoralla uudelleennauhoituksissa niin meidän uskollinen Tascam-kasettinauhuri päätti irtisanoa sopimuksensa -> kaikki materiaali olinauhurissa sisällä ja kylmä hiki taas otsalla! 

Parin viikon päästä nauhuri saapui korjauksesta kaikki materiaali tallessa ja valmiina nauhoitusten viimeistelyyn. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Näin jälkeenpäin ajateltuna, uudelleen nauhoitetut versiot olivat jopa parempia kuin ensimmäiset.

Bändi on todella tyytyväinen lopputulokseen ja odotamme innolla vastaanottoa kuulijoilta!

- Millaisella systeemillä valitsette lainakappaleet keikoille ja levylle? Kuinka paljon pyritte pysymään orginaalissa versiossa vai heitättekö surutta omaa väriä sekaan?

Iikku: Biisit valikoituvat oikeastaan aika sattumalta... Aina kun jollekin tulee jostain biisistä hyvä fiilis niin se jaetaan bändin WhatsApp -ketjuun. Bändin jäbät tsekkaavat biisin omilla tahoillaan ja yleensä homma on aikalailla selvä joseuraavissa yhteistreeneissä. Ei me tarkoituksella lähdetä biisiä muokkaamaan mihinkään suuntaan vaan oikeastaan vaan soitetaan yhteen jasit tulee mitä tulee :)

-Ette sitten valinneet helpointa tietä soittotyyliksenne, sillä rummuton rockabilly on erittäin haastava taiteenlaji ettei se kallistu ironian puolelle. Miten vältätte nuosudenkuopat ja saatte soundinne kuullostamaan niin tajuttoman toimivalta?

Iikku: Haasteena rummuttomassa soitossa on oikeastaan se, että ei ole rumpuja tuomassa rytmiä. Tämän takia kaikkien soittajien pitää olla todella rytmikkäitä. Mielestämme myös soundi on tärkeää rummuttomassa kamassa.

Pyrimme mahdollisimman pelkistettyyn soundiin ja esimerkiksi studiossa nauhoitamme biisit tiiviisti pienessä tilassa siten, että basso otetaan mikkiin ilman vahvaria. Tämän lisäksi nauhoituksissa käytetään ainoastaan laulussa kitaravahvistimen edessä mikrofonia.

Mielestämme meidän soundi perustuu myös siihen, että vedämme biisit täysillä ilman kummempaa himmailua, lukuunottamatta paria fiilistelybiisiä.

- Omat biisit ? Miten ne syntyvät ja mistä ideat niihin tulevat?

Iikku: Viimeisimmät soittotreenit tuottivat neljä uutta omaa kappaletta, joitaaletaan nyt hioa seuraavaa levyä varten! Biisit putkahtivat oikeastaan tajunnanvirtana, yksi biiseistä jopa biisitauolla vessapöntöllä :)

-Ketä muita studiolla on häärännyt levynne kimpussa?

Vellu: False Hearted Girlissä meillä kävi Elli Maple laulamassa naisosuudet, ja komeesti vetikin. Muuten ollaan tehty kaikki kolmistaan.

-Toivoisin, että poimisitte kolme biisiä debyytiltänne lukijoiden iloksi niinkuin käyntikorteiksi musiikkinne maailmaan ja aukaisisitte ne meille ideoineen jafiiliksineen?

Vellu: Did you tell me / Polveileva ja monikerroksinen biisi, missä on makeita dynamiikan vaihteluja. Taitaa olla levyn ainoa mollibiisi. Home in my hand / Puhelaulua ja kunnon hobomeininkiä. Blues-Rockabilly tempossa mennään ja kertosäe herkistelee mukavasti tylympää säkeistöä vasten. 

I done told you / Kunnon avioerotilitystä ja hävytöntä meininkiä. Ite diggaan erityisesti Reverend Riepposen ja Brother Williamin dialogista viimeisessä soolossa!

-Onko luvassa levynjulkaisu keikkoja?

Vellu: Bluelightin tuplalevyjulkkarit on Tampereella 27.10. Huurteessa ja mukana Hi-Speed Rockets. Homma jatkuu seuraavassa kuussa Marcel Riescon mukana 17.- ja 18.11. Hyvinkäällä ja Mikkelissä. Näissä mukana myös Messed Up Trio. Seuraavalla viikolla 24.11. suunnitelmissa on Rauma. Joulukuussa vedämme yhden keikan Dylan Kirkin lämppärinä Tampereen Klubilla 14.12.

-Onko pientä tervettä jännitystä havaittavissa julkaisupäivän lähestyessä?

Vellu: Tokihan se aina kutkuttelloo notta millaisen vastaanoton oma hengentuotos saa. Mutta itse ollaan levyyn kyllä tyytyväisiä ja toivotaan että yleisö myös. Jännää olisi kuulla ns. maallikon streitti mielipide levystä, siis sellaisen kuka ei KOSKAAN ole kuunnellut/kuullut alan musaa.

- Tärkeimmät artistit/bändit Holy Boys vinkkelistä katsottuna?

Vellu: No omasta vinkkelistä vaikka – Johnny Burnette/Ray Harris/Jack Earls.

Huomenna voi olla toiset suosikit!

- Mikäli aikahyppy olisi mahdollista mikä olisi SE keikka jolle haluaisitte tehdä aikamatkan (yksi joksiselta) ?

Vellu: Paul Ankan keikka Linnanmäellä 1959, Suomen popkulttuuri alkaa. Siellä oli 25 000 teiniä. Ja nyt kun muut eivät sano mitään, niin tietenkin Dead Kennedysin keikka Hepokatissa 1981.

-Bändejä joita meidän pitäisi nyt seurata tarkalla silmällä?

Vellu: AT’s roots and ramblin’, Lobo Jones ja ööö…Ydinperhe :D

- Mikä olisi mielestänne keino jolla saisimme lisää nuoria innostumaan tästä upeasta rokki scenestämme ?

Vellu: Pitämällä liekki palamassa ja tuuttamalla vaan niin pirusti. Toki täytyy järjestää myös huippuartisteja Suomeen ja hyviä bileitä, jotta nuorempi osastokin löytäisi paikalle.

- Olette kuitenkin olleet mukana pitkään yli "raja-aitojenkin" miten scene on muuttunut matkanne varrella?

Vellu: Ihmiset ovat suvaitsevampia kuin ennen, ainakin näin musiikkiasioissa, onneksi tää yhtenäiskulttuurin aika on ohi ja on ollut jo aikaa sitten. Ei kai kukaan kaipaa niitä aikoja kun toisenlaista musaa kuuntelevaa piti lyödä.

Jostain taisin lukaista että Slippers ja Widows vetää yhteiskeikan, niin kuin ne veti joskus ennen kuin se kaikki tedit vastaan punkit homma alkoi.

-Ne kuuluisat loppusanat?

Vellu: Can’t stop, keep on rockin’ kids!