BEDLAM BREAKOUT

 Bedlam Breakout festarit pitävät sisällään jotain ainutlaatuista, jotain minkä käsittää vasta oltuaan paikalla. Espanjan Psychobilly Meeting on upea tapahtuma myös. On merta, biitsiä, aurinkoa, lämpöä,rantabileitä ja tyylikkäitä bändi kattauksia.

Siltikin rohkenen väittää, että toisen kertamme kokemuksella Bedlam kiilaa rinnanmitalla ohitse. Roadmenderin sisälle on saatu aikaa taianomainen sosiaalinen yhteys, josta todellakin tulee mieleen kaikessa positiivisuudessaan aivan kuin onnistunut "yhtä perhettä" tapaaminen.

Saa nauraa sydämensä pohjasta, tavata vanhoja ja uusia tuttuja, nähdä hyviä tai vielä parempia bändejä ja voit välillä liueta kävelymatkan päähän nauttimaan omien mieltymystensä mukaan ruokailu mahdollisuuksista. Lähes vastaavaa olen kokenut ainoastaan Jungle Recordsin legendaarisilla Rock'n'Roll Jamboreilla ja varsinkin Mid-Summer Jamboreilla. 

Kirsikkana kakun päällä on kaiken toimivuus. Aikataulu pitää viimeisen päälle koko tapahtuman ajan, soundit ovat todella tasokkaat, mahdolliset vika tapaukset hoituvat hetkessä ja jopa muodostavat oman hauskan ohjelmanumeronsa kuten tapahtui tällä kertaa Guana Batz keikan aikana kitaravahvistimen hajottua.

Bändien välissä monipuoliset DJt pitävät tasoa yllä, kuulutuksissa on muikeasti pilkettä silmäkulmassa ja jo lipunmyynnistä lähtien kaikessa ryhmän tekemisessä loistaa vahvana iloisuus ja positiivisuus,joka väkisinkin välittyy yleisöön. Ei voi muuta kuin nöyrästi kiittää ja kumartaa heitä kaikka tekemästään huikeasta työstä rakkaan scenemme eteen.

Kaikesta edellä mainitusta johtuen palaa Bedlam Breakout tapahtumaan uudestaan enemmän kuin mielellään. Meidän kohdallamme viihtyvyyttä lisää uskomattoman ihana isäntäperheemme Tobe,Julie ja Caitlin sekä hurmaavat 4 hauvaa😉🔝Vielä kun majasija sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä Roadmenderistä voinee sanoman rehellisesti kaikkien tähtien olevan juuri oikeilla paikoillaan.

Sääkin helli meitä Suomen lumeen ja pakkaseen tottuneita ihanan lämpöisillä auringon säteillään.

Ennen varsinaista arviota haluan kovana penkkiurheilijana nimetä mielestäni oman All Såtars kenttäni Bedlam Breakout muusikoista. Ja kun jääkiekko ihminen olen vahvasti niin olkoon se jääkiekko All Stars muodossa eli hyökkäysketju-pakkipari sekä maalivahti.

Ketju: Ray Waters - Pip - Brian Young, puolustaja pari: Dick Dynamite - Choppy  ja sokerina pohjalla maalivahti : Jason Hart

Positiiviset yllättäjät : Octopus King, Henry & The Bleeders sekä Highliners.

Finlandia Is Grandia : kylmästi tuohon lainasin Ray Campin biisin nimeä, joka sopii täydellisesti perjantai illan tunnelmiimme. Ylpeänä rinta rottingilla sai ihailla Suomi osaamista, kun ensin Flatline Rockers heitti todella hienon keikan ja perään Klingonz ja Mad Sin turvasivat soittonsa laadun Suomi rumpaleilla ( Erno Vainanen & KO Ristolainen). Herrat kuuluivat ehdottomasti tapahtuman TOP 3 rumpaleihin Jason Hartin ohella. Ainakin minun ja vaimoni mielestä.

Missatut bändit: 

Kaikki Bear Pubissa esiintyneet, ei vaan jaksanut lähteä tiukkojen bilepäivien päälle. Raggy Ass Boys, Memphis Invaders, Psychotropix ( heidän keikastaan kuulimme kehuja), Jack O Bones (valitettavasti jäi väliin, mutta oli tosi mahtia jutella heidän rumpalinsa kanssa) sekä Creepfreaks.

Perjantai 15.03.2024

Pyörähtettyämme torstai-perjantai Lontoossa, saavuimme Northamptoniin perjantai-iltapäivällä. Pienellä kiireellä jouduimme vaivaamaan täystyöllistettyä Tobea puhelin ongelmassamme. Onneksi asia ratkesi viidessä minuutissa ja se murhe oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä.

Hattua pitää nostaa vaimolleni joka kiiressä sai itsensä valmiiksi ennätysajassa illan rientoihin. Vieläpä saimme ystävällisesti Caitlinilta kyydin Roadmenderiin. Oli todella ilahduttavaa nähdä miten täynnä sali oli jo ensimmäisen bändin aikana.

Luolatytöt Cavegirl And The Neadergals vei meidät "kiviset ja soraset" luolabonebillyn pariin. Varsin onnistunut avaus 3 päivän billy maratoonille.

Setin helmi oli George Thorogood laina "Bad To The Bone", jossa ujonpuoleinen kitaristi lirutteli upeasti slide-kitaransa kanssa. Myös rumpalin eläytyminen soittoonsa bone-palikoilla oli hauskaa katseltavaa. 

Pikaisesti moikattuamme aina iloisen paitamaestron Dave Bradburyn painuimme pikaisesti syömään. Onneksi ehdimme juuri sopivasti takaisin Henry & The Bleeders setin alkuun.

He olivatkin festareiden ensimmäinen positiivinen yllätys. Levynsä olivat jääneet itselleni jotenkin "telineisiin" ja "vajaiksi", mutta juma, että livenä lähti komiasti.

"Cash Is King", "Daytripping", "Wall Of Death" biisit mm. kuultiin. Bleeders soitti tyylikkäästi yhteen ja laulaja Adam Henry Hughesin eläytymistä oli viihdyttävä katsella. 

Settiin lisäväriä toi Britti Billy/Roots legendan Rusti Steelen mukaan tulo steel- kitaroineen. Äkkiseltään saattaa kuullostaa oudolta yhdistelmältä, muttä sehän toimi viimeisen päälle upeasti. Rusti väritti loppusettiä biiseillä: "Skate", "Eggs For Breakfast", "Gone To Pot", "Everyman's A Dog" sekä "Hillbilly In A Psycho Band". Wow olipa hieno setti koko ryhmältä ja samalla pääsi Rusti Steelenkin näkemään.

Bändien väleissä hoidettiin aina sosiaalista puolta, snakebite ja gini juomii, happi- ja tupakkihetkeä. Ja välillä ihmeteltiin myyntitiskejä.

Pikkaisen vettä on virrannut Missisippi-joessa sitten viimeisen Highliners live kokemuksen. Eli näin heidät kahdella keikalla Suomessa joko 1988 tai 89😉 Silloin upposi kybällä, nyt ei oikein tiennyt mitä olisi odottanut ja vaimolleni tämä oli ensi puraisu Highliners live settiin.

Eipä ollut pettyminen settiinsä, sillä Highliners osaa todella viihdyttää yleisöä iloisella ja huumoripitoisella/ pikutuhmalla foniskabilly musallaan. Yleisö eli kybällä mukana ja esim "Henry The Wasp" klassiko lähti kulkemaan tyylikkäällä yhteislaululla kuorrutettuna. Lisäväriä kyseiseen biisiin toi Richard Smithin ampiaisperformanssia. Osasipa olla positiivisen iloluontoinen biletyssetti Highliners bändiltä.

Viimeinen bändi eli Ranskan lahja Billy maailmalle Spunboys siirti meidät tyylillisesti perinteisemmän rockabillyn pariin, tosin modernilla otteella esitettynä kuitenkin. Jotenkin Tavastia Stompissa bändi ei itselleni iskenyt, mutta nyt lähtikin sitten kunnolla. 

Nämä jokaisen anopin "unelmavävyt" pistivät yleisön joraamaan perjantai illan päätteeksi tosissaan. Trio, kun on niin pikkaisen tietysti tuli mieleen Stray Cats. Kaikki soittajat todella tasokkaita ja laulavalla kontrabasistilla upea ääni vieläpä kaiken muun hyvän lisäksi.

Avaus päivä siis vahvasti plussan puolelle.

Lauantai 16.03.2024

Aina pääsee yllättämään miten nopeasti alkupäivä sujuu ennenkuin on taas jo aika lähteä Roadmenderiin ihailemaan tunnelmaa. Onneksi kuitenkin ehtii edes jotain jutella Toben, Julien ja Caitlinin kanssa ennenkuin ensimmäisenä Tobella kiireet kutsuvat.

Emme millään ehtineet lauantain ensimmäisiin bändeihin, mutta onneksi sentään Octopus King bändin keikan loppupuolelle.

Bändiin oli entuudestaan erittäin seitinohut kosketuspinta, jonkun pikaisesti katotun youtube videon muodossa.

Yllätys olikin melkoinen kuinka hyvältä he kuullostivatkaan. Pikkaisen laulajan joissakin kohdissa tuli mieleen jopa huikea Sin Alley. Kitarassa oli tuhti metallinen sointi, joka sopi Octopus King soundiin kuin nenä päähän. Soisi kyllä uudestaankin näkevän heidät.

Jännityksellä odottelimme Suomi bändin Flatlinersien keikkaa ja kyllä jännitys näkyi myös heidänkin rivistössä. Jälleen sai positiivisesti yllättyä. Viime vuoden puolella heidät Hervannassa Tampereella nähtyämme eivät odotukset olleet katossa. Mutta nyt...ah oli, niin ihanaa antaa ennakkoluuloilleen kylmää, mutta nauttittavaa kyytiä ja hypätä vain rennosti mukaan jätkien rennosti rullaavaan psychobillyyn. 

Laulaja AV oli ehdottomasti yksi bileitten parhaiten laulavista bändi liidereistä ja hänen luontainen karismansa taisi napata yleisön mukavasti mukaansa. Ainakin ilmiselvästi upposi muihinkin kuin "Suomi ryhmään". 

Koko bändi hoiti kyllä leiviskänsä ilman virheitä ja Jere toi mukavasti lisäpotkua lavatyöskentelyyn energisyydellään. Peukut jätkille hienosta setistä.

En tiedä missä vikä, minussako 🤔 mutta Hyperjax on levyillään ollut minulle vaikea bändi. Tavallaan ihan ok, mutta SE jokin puuttuu. Eikä valitettavasti onnistuneet livenäkään muuttamaan kantaani. Mutta mikä tärkeintä  monelle näytti toimivan. Jotenkin soundillesti mennään jossain Living End/Stray Cats maastoissa pienoisella ska- otteella väritettynä.

Paikalla tauko..kahvia ja pullaa eiku Marseille mestaan syömään. Ihan jees mesta. Ei tarvinnut pettyä, muttei viiteen tähteenkään yltäneet😊

Jos Hyperjax ei saanut lantioitamme tärisemään latino letkeydellä, niin Zipheads taasen täräytti siihen malliin, että lähellä oli ettei tarvinnut vasemman titaanipolven seuraksi tarvinnut lantioonkin lähteä titaania vaihtamaan.

Huh täyttä modernin rocknrollin, rockabillyn, psychobillyn juhlaa ihan millä mittarilla tahansa mitattuna.

Zipheads on kolmen miehen timanttinen trio eli Ray Waters  täsmäaseen tavoin toimiva kitaristi, Dick Dynamite jonka kontrabassosta löytyy soundit parhaasta päästä ja hänen soittonsa lähentelee taikuutta ja koko Zipheads soundin kutoo kasaan hämäkin tavoin huikea rumpali Will Bennett.

Settinsä oli läpeensä todellakin täyttä rautaa, ei heikkoa hetkeä, vaan päinvastoin. Välillä sopivasti himmattiin, välillä ska vaihetta silmään ja taasen vaihdettiin täyteen ralliin. Soundit jälleen ihan huippua. Zipheads näytti kaikille nykyörisijöille miten sitä nopeaa ja rajua psychobillyä pystyy tekemään, niin ettei mopo karkaa käsistä ja laulu pysyy selkeänä.

Willillä kutsulla Zipheads toivotti tervetulleeksi oikeaan maailmaan ja se maailma piti sisällään tälläiset namuttelu biisit : "Accendino!", "Matter Of Time", "Everybody Knows", "Too Proud", "Rampage", "Neat Neat Neat", "Ill Repute", "How Do You Like Me Now?", "Dont Pretend", "After All", "Revenge". Huh, huh mikä setti. Tämän bändin arvostusta lisää vielä enemmän tietoinen totuus, että ovat vieläpä loistotyyppejä.

⁶

 Monella olisi puntti tärissyt ja hikeä pukannut pintaan kavuta lavalle tuollaisen järisyttävän keikan jälkeen. Mutta HEI! lavalle astui seuraavaksi monissa liemissä keitetyt ja lähes kaiken kokeneet 3 legendaa eli Ricky Lee Brawn,Blimey O'Reilly sekä Jake Calypso.

Hienosti Bedlam crew oli rakentanut soittojärjestyksenkin eli tuli sopiviin väleihin mukavaa vaihtelua tyylillesti. Samalla kumartaen roots kentän eri alalajeille.

Nut Jumpers vei meidät rujon sinisävyisen soundin pariin, jossa välillä oltiin lähes ränttätänttä tuulella ja välillä taasen vedettiin mutkat suoriksi rehellisellä rocknroll rytkeellä. Sopivan rosoita ja räyhäkkää meidän makuumne. Näytti maistuvan myös muille yleisössä. Ricky Leen show rumpujen takana sai hymyn huulille ja meille kyllä maistui paremmin Blimeyn laulamat biisit. 

Jake Calypso omalla karismallaan täydensi trion soundin. Mutta miksi kontrabasso soundi ei ollut yhtä hyvä kuin Dick Dynamitella. Soittotyyli eri tietysti, mutta silti. Kaiken kaikkiaan olipa mukava nähdä pitkästä aikaa Ricky ja Blimey lavalla. Molemmilla karismaa vaikka muille jakaa. Erilaista, mutta nautittavaa.

Happea, sosiaalista toimintaa taas välillä kuten joka bändin jälkeen. Kiitos kaikille lukuisista nauruista ja muutenkin iloisista tunnelmista.

Ennakoiden tulevaa St. Patricks Day juhlaa vuorossa oli 2 ainakin alunperin irlantilaista bändiä. Sattumalta ,mutta onneksi, pääsimme osallisiksi kahteen historialliseen tapahtumaan Spellbound keikan aikana. Edessä oli heidän viimeinen Irlannin ulkopuolinen keikka ja isä Frankie Hayes siirsi perintönä pojalleen  Taylor Hayesille rocknroll viestikapulan.

Spellbound on yksi niistä bändeistä jotka ovat kolisseet minulle suuresti vuosien saatossa. Tässä bändissä on ollut kaikki palaset aina kohdillaan tyylistä tasokkaaseen soittoon.  Frankiessa on ollut sopivaa karismaa jolla erotutaan massasta. Omintakeinen miellyttävä lauluääni ja hienosti rakennetetut biisit. Joista löytyy sopivasti huumoriakin🔝

Eikä muukaan bändi ole mitenkään jäänyt seinäruusuiksi vuosien varrella. Upeaa on ollut aina myös se kuinka ystävällisesti he ovat meidät aina ottaneet vastaan ja juttua on riittänyt❤️

Kaikesta edellä mainitusta saimme nauttia vielä kerran. Salin täyteinen yleisö arvosti lämmöllä Spellbound keikkaa eläen vahvasti mukana. Loppupuolella settiä alkoivat historian lehdet pikkuhiljaa varista Taylorin astuessa lavalle. Ensin isänsä mukana parisen biisin vertan ja sitten omillaan. Oli upeaa nähdä heidän lämminhenkistä yhteistyötä lavalla ja nauttia nuoren miehen upeasta äänestä. Koko komeus päätettiin Taylorin kunnianosoitukseen Crazy Cavanille "Teddy Boy Boogie" klassikon parissa. Yleisö otti lämmöllä tämän versioinnin vastaan. Siihen se sitten loppui. Kiitos ja kumarrus Spellbound kaikesta❤️

Oli upeaa seuraavana päivänä tavata koko Hayes perhe O'Neills Pubissa ja heittää pienet jutut.

Tunnelmasta toiseen kaava jatkui, eikä minkäänlaista puutumista päässyt tulemaan. Lavan otti haltuun irlantilais-suomalainen mustalaisorkesterin ja friikki sirkuksen  yhdistelmä. Palaset soundiin on kaivettu erinäköisistä punk garage ja billy lokeroista , joista muodostuu omanlaisensa Klingonz- soundi. Salintäyteinen yleisö otti bändin omakseen. Oli taas se hetki, kun itse ei pääse sisään tuohon touhuun. Parasta ehdtomasti oli Ernon todella kova rumputyöskentely. Jos käyttäisi henkseleitä, niin nyt kyllä olisi niitä paukutellut ylpeänä suomalaisena😉

Lauantai oli vyörynyt viimeiseen bändiinsä kuin huomaamatta. Ei oikein tiennyt millä odotuksilla olisi ollut Mad Sin orkan suhteen.

Nooh eihän sieltä mitään light kamaa tullut. Kyllä lähti vahvasti psychobilly -ilotulitus. Jokainen soittaja on varmasti scenen taitavimmasta päästä. Köften musiikillinen tarkkuus ja varmaan egokin vaatiikin rinnalleen osaavat ja vahvat soittajat. Biiseissä on vahva rakenne, väriä ja ideaa. Noilla eväillä mielenkiinto säilyy keikoilla, kun kaikki ei kuullosta samalta. 

Vielä, kun joka jeppe liikkuu lavalla duracell pupun tapaan, niin visuaalinen showkin on hoidossa. Eipä olisi Käärijällä mitään jakoo. Rammstein klassikosta "Du Hast" kuultiin myös pieni pala. Taas olisi ollut käyttöä paukkuville Suomi henkseleille, kiitos KO Ristolaisen patteriston sarjatulituksen. Ihaillen sai katsoa hänen työskentelyään. Mahtavalle lauantai päivälle saimme arvoisensa päätöksen. 

8

Sunnuntai 17.03.2024

Kolmas ja viimeinen päivä. Aamupäivällä tulee jotenkin usein haiku olo viimeisen päivän lähtiessä käyntiin. Onneksi se oli vielä edessä.

Kiittelin itseäni, että pidin kiirettä ehtiäkseni katsomaan Drugstore Cowboys keikan. Olinhan heidän Suomi keikkansa missanut turhaan jokunen vuosi sitten.

Vanhalla Cellmates miehellä Nick Whitfieldillä on tyylitaju kyllä tapissaan. No ainakin tälläiselle old school menoa rakastavalle vanhalle rokkiluulle😉

Setissä kuultiin ainakin "Pussycat", Jimmy Weight klassiokko "Mad Man", "Guitar Man" jne...melkoinen jysäys oli kuulla kaksi mahtavaa versiota Shakin' Pyramids helmee "Take A Trip" sekä "Muskrats". Olipan komia alku itselleni sunnuntai päivän musiikkitarjontaan. Drugstore Cowboys olisi kyllä saatava Suomeen uudestaan.

Taas kuten muinakin päivinä oli mieltä lämmittävää nähdä miten isoa osa muutakin yleisöä oli saapunut Roadmenderiin ajoissa katsomaan ensimmäisiä bändejä.

Roadmenderin baaritiskin väki ja järjestyksenvalvojat ansaitsevat myös omat kiitoksensa iloisen positiivisesta asiakaslähtöisestä palveluvalmiudestaan, vaikka varmasti heillä oli raskaat kolme päivää.

Sitten lähdinkin kipittämään vaimoani vastaan upean lämpöisessä auringonääpaisteessa. Juliekin sieltä ehti matkaamme. Creepfreaks oli ehtinyt soitella settinsä alta pois kävelymme aikana.

 Onneksi sentään ehdeimme perjantaina moikkaamaan Paulin ja Sarahin pikaisesti ja Peterin ohimennen joku päivä.

Frantic Vermin siellä jo soittelikin. Heidän kanssaan on sama "ongelma" kuin Hyperjaxien kanssa. Ihan ok..MUTTA.. se jokin puuttuu. Sääli, sillä ainakin laulajansa on kuitenkin rento ja mukava tyyppi.

Jotain omalaatuista ja hauskaa olikin tarjolla Scarecrows huppupäiden astuessa lavalle ketunhäntä kainalossa🤭 tai no ainakin slaparilla sellainen roikkui farkuista. Yleisönkin joukosta alkoi bongailemaan juuttisäkkipäitä.

Tälläiset piristysruiskeet ja pilke silmäkulmassa bändit ovat enemmänkuin tervetulleita. Silti heiltä lähtee särmä lo-fi roots-garage-blues tarvittaessa tanakalla otteella. Laulaja kitaristi Verge Walton heiluu pääkapellimestarina lappuhaalareissaan. He ottivat yleisönsä tyylillä, saaden jengin jopa tanssimaan.

Kaksi rumpalia Monsters tyyliin vastakkain takomassa hurjaa biittiään hiki hatussa luo kaikelle omanlaisensa leiman ja viimeistelee visuaalisen Scarecrows kokonaisuuden musiikin tasosta tinkimättä. Ehdottomasti yksi parhaista Bedlamissa tällä kertaa. Olisipa kiva nähdä heidät Suomenkin lavoilla..vink,vink👍

Lähdimme O'Neill mestaan syömään ja siellä olikin täydet St Patriks Day bileet käynnissä. Pelimanni lopetteli juuri settiään Irkku lipun alla ja osa yleisöstä lauloi ja tanssi yhdessä. Heh hausķa kokemus tämä . Tapasimme siellä pöydällisen Saksan Cruisersien jäseniä. Hauskaa porukkaa ja vatsa oli kovilla nauramisesta johtuen. Häly ja melu oli aika korkealla, kun kaiken muun ohella osa jengistä intoili MANU-LIVERPOOL peliä ja "Irish Rover" kaikui yhteyslauluna. 

Vahva suositus O'Neill mestalle. Hyvä ruoka ja palvelu.

Bileet kääntyivätkin loppusuoralleen. Lopultakin oli mahkut nähdä yksi Klub Foot bändeistä eli Pharaohs livenä tai mitä siitä oli vielä jäljellä. Laulaja Glenn taisi olla ainoa Pharaohs-orginaali.

Hyvin he loihtivat ilmoille sen tunnistettavan Pharaohs-soundin.

Choppyn kontrabasso oli yhtä timmissä kunnossa kuin itse mieskin. Hänen soittoaan on kyllä ilo katsella.

Old school upposi mainiosti yleisöönkin. Bändi saikin poistua tyytyväisenä keikan jälkeen bäkkärille. Tykkäsimme kyllä mekin heidän setistään.

Belfastin Sabrejets oli kyllä yksi niistä bändeistä jota odotin etukäteen näkeväni. Olinhan ollut laulaja Brian Youngin kanssa yhteydessä jostain hamalta 90-luvulta saakka, aivan kuten Tobenkin kanssa. Sabrejetsien Suomen keikastakin oli vierähtänyt varmaan jo joku 15 vuotta ellei enemmänkin🤔 Jokatapauksessa Jungle Recordsin Mid-Summer RocknRoll Jamboreilla esiintyivät Sastamalan Ellivuorella.

Sabrejetsien buukkaaminen mukaan Bedlam bändikattaukseen kuvastaa järjestäjien avarakatseisuutta, fiksuutta ja rohkeuttakin. Sillä Sabrejetsien Greasy RocknRoll yhdistettynä Crazy Cavan henkiseen revival ajatusmaailmaan ja heidän omaan avarakatseiseen näkemykseensä musiikista väritti lisää tapahtuman tarjontaa.

Bändin laulaja- kitaristin vahva Cramps diggailu, Whirldwind -bändin arvostus ja taustat Outcasts- bändistä alkaen lisäävät soundin omaleimaisuutta.

Liam kitarassa, Bill kontrassa ja Louie rummuissa omalla osaamisellaan iskevät viimeistelevät naulat sabresoundiin.

Upean setin heittivät. Basisti Bill pääsi myös ääneen "Blue Moon Baby" klassikolla ja tietysti kuulimme myös Outcasts helmen "Seven Deadly Sins" jota satuinkin itse huutamaan juuri kun heillä se oli tulossa muutenkin🤭 Me molemmat nauteimme tästäkin ja niin näytti iso osa muustakin yleisöstä nauttivan. Hienoa nähdä tuollaista avarakatseisuutta monelta. 

Sääli etten nähnyt Briania setin jälkeen. Olisi ollut mukava jutella kasvotusten pitkästä aikaa arvostamani ihmisen ja artistin kanssa. Liamin sentään pikaisesti tapasin👍😉🍹

Toiseksi viimeisenä esiintyi Astro Zombies.

Olen jotenkin varmasti erikoinen tai jotain, kun en vaan sitten millään pääse sisään heidän musiikkiinsa, vaikka kuinka olen yrittänyt. Ja vielä kummallisempaa on se, että juuri he ovat tehneet timanttisen version ikivihreästä "Bang Bang" biisistä. Sokerina pohjalla vieläpä se tosiseikka, että nykykokoonpanossa rummuissa on yksi tämän pallon kovimmista rumpaleista Gaybel Gualdi. Kaiken muun lisäksi vieläpä upea persoona. Muu yleisö otti kybällä vastaan Astro Zombies shown. Heidän aikanaan sali oli kyllä aika täyteen hakattu.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Oli aika viimeisen esiintyjän Roadmenderissä. Eipä olisi voinut olla parempaa päättäjää huikealle tapahtumalle kuin tämän hetken paras live bändi rakkaassa scenessämme eli GUANA BATZ🔝🔝❤️ Aivan kuten MC Stuart Rowland sanoi "tämän paremmin ei voi tehdä".

Huh huh millaisen keikan jälleen kerran heittivät ja miten yleisö lauloi upeasti useissa biiseissä mukana. Todella pysäyttäviä ja ihokarvoja positiivisella tavalla nostattavia hetkiä koettiin tunnelman noustessaa Northamptonin taivaalle.

Pipin karisma, upea lauluääni ja esiintymisestä huokuva positiivinen energia nostavat riman niin korkealle, että sen ylittääkseen monen tarvitsisi tehdä ihmeitä. 

Erinomaisuus ei jää vaan Pipin lahjakkuuteen, sillä hommasta puuttuisi paljon ellei hänen rinnallaan olisi yhä toinen alkuperäisjäsen kitaristi Stuart Osborne. Hänen tyylikäs kitarointinsa ja biisiensä moni ilmeisyys rakentavat Batz soundin aivan omalle tasolleen, johon ehkäpä vain Blue Cats pystyy vastaamaan. 

Choppyn kylmänåviileä taiturimainen kontrabasso työskentely nostattaa sitä kuuluisaa rimaa aina vaan lisää ja tähän voidaan käyttää vanhaa kliseistä suomalaista mainoslausetta "eikä tässä vielä kaikki!". 

Rumpali Jason Hart ei todellakaan jää statistiksi tässä tyylikkäässä tähtiloistossa, vaan lisää Batz musiikin erinomaisuutta vain lisää omalla tajuttoman upealla rumputyöskentelyllään. Ukko olisi voinut olla Muppettien Animalin esikuva. Oli miten oli yksi parhaita rumpaleita joka tapauksessa mitä koskaan olen saanut nähdä.

Camdenin Underworld- keikan tapaan tämäkin keikka nousi omalla kaikkien aikojen live keikat TOP -listalla erittäin korkealle. Ohittaen jopa tuon Underworld -keikan.

Monella muulla bändillä kitarakaapin hajoaminen kesken huikean keikan olisi latistanut tunnelmaa ja tuonut kiusallisia hetkiä, mutta ei Batzien kohdalla. Pipin ja Stuartin hauska veijarimainen sanailu sai koko täyteen pakkautuneen yleisön hörähtelemään jutuilleen🤣 Pip vielä heitti "kerrankin kun hyppäsin noin korkealle kahdesti, niin sä rikot vahvistimen"🤣Stuartin vääntäessä crewn kanssa vahvistinta kuntoon muu bändi vetäisi ilmoille huikaisevan verion Billy Furyn "Wondrous Place" hellyyttävästä❤️ klassikosta. Kuinka värisyttävällä tavalla yleisö olikaan mukana tässä laulussa.

Stuartin laulama "Katherine" meni syvälle ihon alle ja tunteisiin. "Saving Grace" kuultiin pitkästä aikaa livenä, "King Rat", Elektra Glide In Blue", "Im On Fire" ja vaikka mitä muita helmiä kuultiin. Tämä oli setti jonka ei olisi koskaan halunnut loppuvan. Kertakaikkiaan täyttä timanttia. Syvä kumarrus arvostamalleni bändille, joka vieläpä on täynnä lämminhenkisiä ja ystävällisiä ihmisiä. Kiitos että olette olemassa, ja yhä annatte meille ikimuistoisia elämyksiä. Täydellinen lopetus täydellisille festareille👍👍

Kiitos ja kumarrus kaikille osallisille edellämainituista hetkistä,tunnelmista ja kokemuksista. TE TEITTE SEN🔝🔝🔝

Matkamme jatkui vielä Liverpoolin kautta Edinburghiin, mutta se onkin sitten eri tarina😉