ROCKNROLL NIGHTS

Tarjolla olisi ollut pitkästä aikaa, sitten Aulangon & Tawastia Stomp (kaipaamme!!) bileiden ihka oikeat hotellibileet Riihimäen Teatterihotellilla.

 Ajattelimme kuitenkin vaimoni kanssa, että tällä kertaa olisi kuitenkin mukavempi herätä ihan kotoa aamulla. Ajomatkakin oli ihan kohtuullinen, vain reilu tunti . Mukaan jousille hyppäsi letkeä Savon lahja Tampereelle Panu. 

Koska kuitenkin ennen matkaa oli syötävä, niinpä löimme viisaat(🤔) päämme yhteen ja sovimme treffipaikaksi Cask Room pubin rautatieasemaa vastapäätä Tampereella. Nautimme siellä hyvästä musiikista ja maukkaista Petterin ja Markin ruuista ja jutteluista. Matka kohden "pikku helsinkiä", joka Riihimäkenäkin tunnetaan, saattoi alkaa.

Kun mukana oli musiikkia tunteella ja intihimolla tekevä Panu, niin aiheetkin löytyivät vahvasti juttuihin musiikista, mutta paljon muutakin ehdittiin jorista. Matka mennen tullen meni rattoisasti ja nopeasti. Eikä edes paluumatkalla väsyttänyt, vaikka kulkupelimme tarjosikin jälleen minulle taukoa ja kahvikupillista näytöllään. 🤭😊 Asia, jota auto ei tee koskaan vaimolleni🤣

On aina hienoa kokea uusia paikkoja, tapahtumia ja bändejä. Tällä kertaa nuo kaikki kolme tapahtuivatkin. Sillä ellen nyt hirveän väärässä ole, niin vaikka Juha Kärkkäinen kumppaneineen onkin RR Nights tapahtumaa jo järkännyt jotain 20 vuotta, niin minulle tämä oli ensi puraisu tähän tapahtumaan. 

Itse bilepaikka Teatterihotelli oli tässä yhteydessä kaikille uusi kokemus. Äkkiseltään ihan onnistunut valinta, henkilökunta ystävällistä, istumapaikkoja löytyi tarvitseville, juomia sai kahdesta tasosta jne.

Sali kärsi huonosta ilmanvaihdosta, ei ihme kun oli aika pitkulainen ja suht kapea. Äänimiehille varmasti tuotti haasteita ja yläkerran juomatarjonta oli suht suppea. Mutta kaikenkaikkeaan plussan puolella kuitenkin olosuhteiden puolesta. Ja olihan tämä vasta ensi kerta kyseisessä paikassa.

Kolmas uusi kokemus oli Horribly Ones bändi. Kuten aina oli hienoa nähdä ja jutella monien eri ihmisten kanssa "turuilta (kuten esim ne Akateemiset Tedit) & toreilta". Osaa näkee useemnin, osaa harvemmin. Jungle Recordsin mokkapala maestroa Hakkia oli muikea käydä kannattamassa edes pikkaisen ja häröjä juttelemassa. RocknRoll Puodista tarttui mukaan tyylikäs "Kickstart" muki. 

Levyllisestä musiikista vastasivat toisiaan täydentävät pikku mustien sankarit Tiny Timo & Kuuma Blondi. Maukasta settiä heiltä tulikin. Ja jopa oma anthem "You Cant Keep A Good Man Down" klassikkokin sieltä ilokseni kajareista kajahti ilmoille.

Aina haastavaan illan ensi bändin rooliin oli valikoitonut nousevatähti Strutterin'Devils. Olipa ilahduttavaa nähdä miten jengiä oli paikalla jo näin ensi bändin aikana. Loistavaa😊

Voi taivaan vallat, että osaa lämmittää tälläistä old scool jantteria kuulla Strutterin'Devils soittoa. Heidän biisinsä ja soundinsa on kuin suoraan klassisilta Fury Records kokoelmilta poimittuja. Ei kopsaten, vaan omillaan tuoden ne 2020-luvulle.

Jätkien keskinäinen kemia loistaa positiivista energiaa, huumoria ja soittamisen riemua, joka väkisinkin tarttuu kuulijaan. Sivusilmällä oli mukava huomata, miten drape pukuisiinkin näytti Devils soitanta iskevän.

Eipä viimeaikoina liikaa ole vastaan tullut bändejä joiden soundissa on kuultavissa vaikkapa Rattlers,Radiacs,Blue Cats palasia ja jopa lainoja heidän biiseistään. Rumpalin muppettien animal työskentelyä oli lysti seurata. Paljon positiivista kuuli heidän keikastaan muilta setin loputtua.

Eräskin hieno ystävämme intoutui sanomaan "harvoin eka bändi putsaa koko pöydän, mutta nyt kävi niin"...ei sekään väärin ole😉 Pientä hiomista vielä, niin heistä kuullaan isomminkin vielä. Jo nyt pesee monia ulkomaiden muka kovia pienempiä nimiä.

Kun katseli ilmeisen suurta ylesömassaa, taas kerran näki keski-iän olevan aika korkealla. Millä ihmeellä me saisimme lisää nuoria mukaan tähän upeaan musiikkisceneen. Ellei nuorilla ole mitään yhteyttä musiikkiimme esim. vanhempien kautta, he eivät edes tiedä tälläisen musiikin olemassa olosta. Jotenkin tuota tilannetta pitäisi pystyä muuttamaan. Hyviä ideoita tyyliin "Iikku ja kontrabasson alkeet nuorille" pitäisi keksiä lisää. Toimisiko esim. jos saisi jotakin bändejä kiertämään kouluilla soittamassa ja kertomassa tästä musiikista🤔

Seuraavaksi hyppäsimme "ison aallon" selkään hakemaan täydellistä aaltoa. Puoli paikallinen (kai🤔) Horribly Ones tuli viihdyttämään meitä surf musiikillaan.

En tiedä, sitten kuullostiko salin takana erillaiselta kuin meillä edessä. Mutta takaosan muutamilta kuulimme miten "korvia särkeviä" hetkiä he olivat hetkittäin kokeneet ja toisille taas ei kait ollut muuten taas maistunut.

Edessä oli 2-3 nopeaa pahasti korviin ottavaa hetkeä, mutta itselleni jäin kyllä bändistä positiivinen ja hauska vaikutelma. Link Wray/Dick Dale ym horror surf lähti heiltä aika mukavasti. Ja ainakin edessä sai monet muutkin muin meidät jopa jalalla koriasti pistämään. Oli kyllä iloinen yllätys jokatapauksessa.

Sosiaalisia hetkiä, vessaa, kaffet ja muuta häröilyä taas bändien välissä. Taas heilahti hetkessä bändinvaihto tauko ohitse ja illan toinen Englannin ihme astui lauteille.

Jack Rabbit Slim piti aika hyvän hengähdystauon soitamisessa palatakseen onneksi takaisin hyvin levänneenä jokunen hetki sitten. Western Star lafkalla ovat ehtineet paluunsa jälkeen tekemään Alan Wilsonin valvovan silmän alla albumin, 10" ja ep vinyylin.

Bändin liideri Bob Butfoy on kyllä karismaattinen pilke silmäkulmassa esiintyvä laulaja-kitaristi, joka osaa ottaa yleisönsä. Vaikkemme tällä kertaa "huomanneet" yhtyä lauluun🤭

Vanhoja biisejä yhdisteltiin uusiin tyylikkäästi ja meno oli suurimmilta osin ihan "rock-a-chata" reippaalla poljennolla, välillä "kickstart" potkua sekaan heittäen.

Brett Waters kitarassa tekee vahvan pohjan Jack Rabbit Slim sleaze-a-billy soundiin eikä basisi ja rumpalikaan mitenkään varjoon jää. Nautittava keikka ja taas kuten aina, toisille toimi toisille ei. Suurin osa näytti nauttivan showsta.

Kertokaapa paremmin muistavat koska olivat edellisen kerran Suomessa. Oliko muka Hold Fast porukan Vaakunan bileissä, voiko olla niin pitkä aika.

Paul Ansell's Number Nine tuli päättämään illan. Jack Rabbit Slim oli nostanut riman varsin korkealle omalla setillään. Mutta eivät nuo Number Nine bändin kokeneet kehäketut tuosta haasteesta pelästyneet.

Taas kerran saimme kuulla upea äänisen Paul Ansellin ihon alle meneviä tulkintoja "Passenger", "Sea Of Heartbreak", "I'll Cry Instead", "Hey Joe" namupaloista. Pikkaisen rauhallisempaa kuin edellinen meno, mutta ihanan letkeää ja toimivaa. Aivan kuten Slim miehistö, niin myös Number Nine on jokaiselta instrumentiltaan tyylikkään tasokas.

Multilahjakas kitaristi Tony Diavolo saa kitaransa soimaan yhtä kauniisti kuin Paul laulaa, Ricky McCann hivelee rumpujaan taidokkaan intohimoisesti koko soundin viimeistelee kontrabasisti Guy Trigg. Toiset vaan saavat soiton kuullostamaan, niin tavattoman helpolta.

Erittäin tyylikäs päätös onnistuneille bileille. Paikka ilmeisen toimiva, toivottavasti yleisöä oli tarpeeksi . Jäämme odottamaan seuraavia sointuja.

Poistuimme tovin ennen Number Nine loppua, jotta olisimme edes pikkaisen aikaisemmin kotona. Kotimatkalla rankkasimme esiintyjät, kaikilla taisi olla vähän eri järjestys, mutta jääköön se salaisuudeksi.

Matkaseura mitä parhainta. Kiitos kaikille jotka tekivät illastamme onnistuneet. Nähkäämme jälleen jossain😉😊🔝🔝🔝